Thursday, May 3, 2018

Melko yksinkertainen ratkaisu

Yle kirjoittaa pahvikahvin roskaavasta vaikutuksesta. Olen huomannut, kuinka kaikenlaisten kestävien kuppien käyttö näkyisi yleistyneen, mutta lisääntyykö vastaavasti pahvikuppeja suosivien ihmisten innostus saada kahvi mukaan? Muoviton take-away-kuppi on syntynyt, mutta senkin valmistus vie resursseja ja satoja kertoja käytettävä, omistajalleen rakas kuppi on kuitenkin ekologisempi, varsinkin, jos sen hankkii käytettynä.

Jätteenvähentäjä tarvitsee sikäli tilavamman kassin, että sinne mahtuvat vesipullo, ruokaliinat, nenäliinat ja kahvikuppi, ja mukaankin nämä aarteet pitäisi muistaa ottaa. Vaihtoehtoisesti voi tietenkin pysähtyä ja hyödyntää kahvilan tiloja, juoda lasillisen vettä ja virvokkeet laseista - jos se on mahdollista. Supermarkettien aulat, kahviautomaatit, kioskit ja ilmaiset kahvitarjoilut kyllä varmistavat pahvikuppikasan kasvamisen. Jos vesipullon päättää ostaa marketista, voi siinäkin olla kyytipoikana mikromuovia.

Olisiko oman kupin ja pullon tuominen siis sittenkin vaihtoehto? Ainakin päätöksen siitä, ottaako kahvin kuitenkin mukaansa, saa tehdä itse. Itse unohtelen milloin mitäkin tärkeää, mutta enimmäkseen kuppi ja pullo pysyvät matkassa.

Muovitonta maaliskuuta hehkutettiin kaikkialla, mutta realistisia neuvoja muovin vähentämiseksi ei tullut vastaan. Kurkku tulee kondomiin pakattuna, samoin salaattia ja juustoa ei omaan pakkaukseen saa, vaikka haluaisi. Ei kahviakaan. Eikä varsinkaan oman reitin varrella olevasta kaupasta. Jos täytyy suunnitella viikkoon ylimääräisiä kauppareissuja erilaisia irtotuotteita myyviin kauppoihin, arki muuttuu vaivalloiseksi nopeasti.

Hollantilainen pop-up-kauppa myy biomuoviin ja pahviin pakattua kamaa, mutta minä kaipaisin parempia mahdollisuuksia tuoda oman pakkauksen lähikauppaan. Missä litroittain omaan pulloon myytävät mehut, kasvimaidot tai smoothiet, taaraavat vaa’at? Pakkaisin irtosuolakurkut ilomielin omaan lasipurkkiin!

Arki vie ja pioneerityötä on raskasta tehdä. Toistaiseksi täyttelen kangasnyssyköitä tai kevyitä pakasterasioita, milloin muistan ottaa ne mukaani. Vaikuttamistyötä ja epämukavia kysymyksiä riittää esitettäväksi. Onneksi nämä asiat alkavat olla pinnalla: kun aloitin tämän blogin, olin vielä kummajainen.

Wednesday, November 29, 2017

Sairaana

Olen viettänyt viikon verkkareissa. Ulos olen pistänyt nokkani vain lyhyesti, koiran tai lähikauppareissun vuoksi. Enimmäkseen nämäkin toimet ovat langenneet puolison hoidettaviksi. Hänkin on ollut toipilas sen viikon aikana, jonka minä olen nyt sairastanut, mutta koska aloitti homman viikkoa aikaisemmin, tervehtyikin jo.

Olen kyllästynyt itseni viihdyttämiseen, netin tuijottamiseen, radio-ohjelmiin, kirjoihin. Sitä paitsi päänsärky tai silmien turvotus ja rähmä rajoittavat visuaalisten ärsykkeiden käyttöä ja kognitiivisia kykyjä. Sairastaminen on tosi tylsää. 

Tietenkin se avaa myös uusia ovia. Pyykkien tai tiskien käsittely muuttuu ilahduttavaksi vaihteluksi, kun keholla jaksaa tehdä edes jotakin. Koira on aivan verrattoman ihana otus, koska on ainakin joku seuralainen, niin energisoiva ja hellyttävä lisäksi. (Koko koira on blogin lukijoille kenties yllätys. Tosiaan. Yli puolen vuoden blogihiljaisuus on pitänyt sisällään myös koiranomistajaksi ryhtymisen!) Väsymys, johon viime kirjoituksessa viittasin, saattoi liittyä tähän aluillaan olevaan tautiin. Kyseessä on siis raju flunssa, ellei influenssa. Joka päivä ilmaantuu uusi oire, tai niiden dominoivuus vaihtelee. Atshuu!

Olen koettanut myös nähdä sairastamisessa antoisia puolia. Kerrankin saa luvan kanssa levätä - sitähän minä olen kaivannut. Päivän täyttäminen kiinnostavilla kirjoilla sekä radio- ja televisio-ohjelmilla ei ole hassumpaa, ja on myös opettanut minulle paljon. Olen tutustunut talonrakennuksen tuskiin Sadan vuoden talo -tv-sarjan seurassa ja saanut paljon uutta tietoa Jari Hanskan Tulevaisuus hanskassa -podcastista. Yle Areena on kipeän kaveri. Olen kuunnellut sieltä kuunnelmia ja musiikkiohjelmia, kun päätä on särkenyt tai ei ole muuten jaksanut muuta kuin maata. (ps. Yle ei ole maksanut mulle tästä)

Kipeänäkin voi oppia ja etsiä uutta ajateltavaa, niissä rajoissa, kuin vointi sen sallii. Muissa väleissä voi vaikka lukea satuja  tai valittaa vähän Facebookiin - näitäkin viikkoon mahtuu. Olo on jo vähän parempi. Itsenäisyyspäiväksi olen jo täysin terve. 

Tuesday, November 21, 2017

Huomioita

Konmaritin koko kämpän ennen putkiremonttia. Olin kuin riivattu, ajattelin kaiken vapaa-aikani vain sitä, minne sijoitan järkevämmin kaiken, mitä omistan. Tämä oli loistava valinta, vaikka se silloin uuvuttikin, koska sitä vapaa-aikaa ei paljon ollut. Kun plasimme kotiin kaikki piti ensin purkaa muoveista, ja pinnat siivota betonipölystä (ei sitä asbestipölyä asuntoihin tullut). Tavarat hakeutuivat paikalleen pikkuhiljaa. Silloin se paljastui: uusi järjestys, jossa kaikelle on paikka, on tosiaan auttanut minua pitämään asuntomme siistinä. Siisteyttä rajoittaa enää väsymys, ei se, että siivoaminen olisi vaikeaa. 

Vaatteita minulla on edelleenkin hiukan liikaa. Luotan kuitenkin siihen, että luonto korjaa: en suunnittele ostavani mitään pitkään aikaan, ja puhki hapertuvia käytän erääseen patjaprojektiin. Olen viimeisen puolen vuoden aikana ostanut uutena vain trikoot, käytettynä villatakin, jakun, kahdet farkut ja yhdet trikoot. Ensi kuussa täytyy ostaa rintaliivejä. 

Koska olen viime aikoina ollut muuten uupunut, olen kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että en jaksa siivota, ja jonkinlaista kuormitusta, johon liittyy ajatus, että elämä on yhtä siivoamista. Näiden ajatusten keskellä olen kuitenkin havahtunut yllämainittuun: olen viime vuosien aikana kuitekin onnistunut optimoimaan mahdollisuuteni siisteyden ylläpitämiseen. Se on todellista kehitystä! Tarkoitan tällä siis sitä, että kunhan saan aikaiseksi, siivoaminen on yksinkertaista: kaikelle on paikka ja ne mahtuvat paikalleen. On kuitenkin paljon mukavampaa pohtia, jaksaako, kuin sitä, kuinka mahdotonta tai vaikeaa kyseisen tehtävän suorittaminen on. 

Koska kehittyminen on niin hidasta, että asioihin tottuu, kun ne tapahtuvat, omia ”voittojaan” on joskus vaikea nähdä. Se lienee haasteellisinta muutoksista nauttimisessa: niiden huomaaminen! Esimerkiksi tuossa asiassa olen huomannut kyllä sen, että en meinaa jaksaa tehdä hommia, mutta en sitä, että niiden tekeminen kuitenkin on nykyään helpompaa, kuin ennen. Tämä liittyy toki siihenkin, että kun elin enemmän kaaoksen keskellä, minulla toisaalta oli myös enemmän aikaa. Blogin päivittymistahdistakin on voinut huomata, että viimeiset pari vuotta minulla on ollut huomattavasti kiireisempi elämä, kuin ensimmäiset pari vuotta, kun tätä blogia olen kirjoittanut.

Löytääköhän tänne enää kukaan? Tervetuloa takaisin!

Monday, February 13, 2017

Putkiremppa

Sepä tuli sitten meidänkin osalle. Siirrymme huhtikuun alussa huomattavasti pienempiin tiloihin ,ilman huonekalujamme, noin pariksi kuukaudeksi. "Noin", koska meillä ei ole uutta sijoituspaikkaa kolmanneksi kuukaudeksi, ja on myös epäselvää, voisiko silloin ehkä asua tässä nykyisessä kodissamme.

Teen listoja. Mietin, mitä voi jättää, miten ne pitää suojata (luvassa on asbestipölyä), miten saamme pakattua kaiken jäävän tarpeeksi tiiviisti näihin tiloihin (esimerkiksi varastot pitää tyhjentää) ja mitä sitten toisaalta otan mukaan. Tällä viikolla saanen vastauksia näihin kysymyksiin, mutta stressaa se silti.

Ennen kaikkea mietin, olenko karsinut tavaroitani tarpeeksi, kannattaisiko karsia pikkusen vielä ennen, kuin remppa alkaa. Ei inspiroi, kurkin vähän laatikohin jo ja ilokseni huomasin, että edellisten karsintakierrosten jäljiltä siellä oli toisaalta aika vähän karsittavaa.

On kuitenkin jälleen esimerkiksi paperihirviö, joka pitäisi kesyttää. Pari vuotta. Paljon paperia.

Elämä on tätä nykyä niin hektistä, ettei kaikelle tälle virallisesti tuntuisi olevan aikaa. Vaan silloin, kun päivärytmini oli iisimpi, en tehnyt näitä juttuja mitenkään raivokkaasti.

Nyt on pakko. Mites toi kirjahylly? Lähtiskö siitä kuitenkin jotain?

Monday, August 22, 2016

Kokopäivitys

Aarrevaatteiden myötä keskustelu luiskahti jotenkin painoon, tai sanoisinko kokoon: minullahan ei ole vaakaa, eikä ole koskaan ollutkaan. Mutta viime keväänä kävin vaa'alla uimahallissa ja vähän hämmästyin; tämän jälkeen olen seurannut kehoni kokoa mittanauhan avulla. Nyt se näyttää lantiolla pari senttiä vähemmän, kuin ennen kesää.

En tiedä, jatkaako kokoni matkaansa alaspäin, enkä oikeastaan välitäkään, kunhan ei menisi ylöspäin. Eikä oikeastaan siksi, että ylipaino minua juurikaan pelottaisi. On hyvä tietää, mitä omalle keholle kuuluu ja miksi. Olen itse ollut aina tämän ajan kauneusihanteiden korruptoima ja luullut, että laihuus on se juttu, mutta oma kehoni on tyypillisesti ollut jo viimeisistä teinivuosista keskikokoisen yläpäässä, eli vähintään noin puolessa välissä painoindeksin haitaria. Todella hoikka en siis ole ollut koskaan, mutta en varsinaisesti pulskakaan.

Kuitenkin, kuten pari päivitystä sitten sanoin, en meinannut tuolloin enää mahtua eräisiin itse tekemiini vaatteisiin. Käänne tapahtui, kun olin kaksi viikkoa "tanskalaisessa puskassa", eli osallistuin tapahtumaan, jossa asuin leiriolosuhteissa viikon. Heräsin aamuisin noin kymmeneltä, mutta päivän suurin ateria nautittiin vasta illalla seitsemän-kahdeksan aikaan. Siihen asti nälkää torjuttiiin paitsi isohkolla ja tuntikausia kestävällä aamupalalla, myös satunnaisilla välipaloilla. Kylmälaiteolosuhteet pakottivat pääasiassa tuoreruokaan: omenoihin, porkkanoihin, avokadoon. Leivänpaloja pestolla kului myös jonkin verran, samoin pähkinöitä ja kuivahedelmiä. Jonakin päivänä taisin syödä purkillisen papuja ikään kuin lounaaksi. Illan ateria oli useimmiten vegaaninen, runsas ja täyttävä. Syöminen tapahtui hyvässä seurassa yhdessä nautiskellen ennen illan juhlia, joita vietettiin joka ilta. 

Tämä rytmi verrattuna kotona völlymiseen ja/tai kiireiseen työpäivään potkaisi liikkeelle kehoni muutoksen hiukan pienempään suuntaan, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Reissun jälkeen olin reilun viikon kovassa flunssassa, mutta aloin sen jälkeen skeittailla ja ajaa pyörällä päivittäin. Kutistuminen on jatkunut. Lähtökoosta vyötäröltä ja lantiolta on kadonnut molemmista kolme senttiä. Tämän mittailun tuloksena tosin hämmästyin: ikiaikaiseen rinnanympärykseeni on jostakin tullut peräti kuusi senttiä lisää! Ei ihme, että jotkut paidat ovat kinnanneet rintojen kohdalta! Ja mistä se on tullut?! Toivoisin tämänkin lähtevän laskusuuntaan, mutta sen ei ole niin väliä, koska kokonaisuus on melko tasapainossa jo nyt.

En ole käynyt uimahallilla, enkä tiedä siis, mitä painan, ja vaatteiden mahtuminen onkin minulle tärkeämpää. Lisäksi kehon mietiskelyssä loistava löytö on ollut Linda Baconin Health at every size, jonka tilasin, kun en ollut varma, saanko kroppaani pienemmäksi. En ole mikään kuuri-ihminen, ja Bacon perusteleekin tieteellisesti, miksi dieetit ja kuurit eivät toimikaan, vaan päinvastoin häiritsevät kehon omia painonsäätelymekanismeja. Sanon tämään uudelleen:

Laihdutuskuurit eivät toimi, vaan häiritsevät kehon omia painonsäätelymekanismeja.

Erityisen vahingollista on tuttu "jojoiluksi" kutsuttu ilmiö. Bacon kehottaa hylkäämään kaikenlaiset lihavuuteen liittyvät myytit, esimerkiksi sen, että ylipaino aiheuttaa sairauksia. Laitetaanpa tämäkin tähän

Ylipaino ei aiheuta sairauksia. Monissa tapauksissa ylipaino saattaa jopa suojella sairauksilta. Ylipainon stigmatisointi on laihdutusteollisuuden luoma kuvio, koska se tuo loputtomia määriä rahaa kyseiselle bisnekselle. 

Isojenkin ihmisten kannattaa pyrkiä elämään terveellisesti, mutta laihuuteen pyrkiminen ei ole millään tieteellisellä mittarilla tarpeellista. Jos muuten terveelliset elämäntavat - liikkuminen ja tasapainoinen ruokavalio, joka sisältää myös runsaasti nautintoa - johtaa painon putoamiseen, hieno juttu, mutta itseisarvona laihuus tai hoikkuus ei ole yhtään mitään, ja meidän kaikkien tulisi auttaa työssä, jossa poistetaan stigmaa lihavuuden ympäriltä. 

Jos nämä ajatukset kiinnostavat, suosittelen Baconin kirjaa lämpimästi. 




Wednesday, June 8, 2016

Au, afta! Hammastahnoista

Testasin hiljan hammastahnan tee-se-itse-version. Olen kuullut, että jotkut käyttävät kookosöljyä ja ruokasoodaa. Minä en laittanut mössöön öljyä, vaan tein muunnoksen täällä mainitusta hampaidenpesujauheesta. Laitoin siihen ruokasoodaa, nestemäistä steviaa ja minttuöljyä.

(Mitä kookosöljyyn tulee, onko oil pulling lukijoille tuttu? Voin kirjoittaa siitä jossakin vaiheessa, jos kiinnostaa. En itse tee sitä just nyt säännöllisesti, mutta kokemukset on periaatteessa hyviä.)

Kokemus oli ihan ok, ja jätettäkin syntyisi vähemmän, kuin hammastahnasta. En kuitenkaan uskalla siirtyä tähän kokonaan, koska mulla on just ne hampaat, joista takavuosien hammastahnamainos puhui uhkailevaan sävyyn. "Jos lopetat käytön..." ja se joku karsea vihlontaääni tai muu asiaa kuvaava juttu. Kuuma ja kylmä on kirous. Joten vannon Sensodynen tai Elmexin nimeen.

Kuulin just töissä, että Elmexissä on jotain ihan hirveetä ainetta, joka on kielletty ulkomailla. Tarkka tieto, eikös? No. Se varsinainen paholainen hammastahnoissa on tietenkin lauryylisulfaatti. Itse välttelen sitä muussakin kosmetiikassa. Erityisesti voiteissa potentiaalisesti syöpää aiheuttava aine tuntuu karmivalta, eikä erityisen mukavalta tunnu ajatus sellaisesta mun suussakaan. Yök. Käytän SLS (Sodium Lauryl Sulphate)-hammastahnaa vain, kun kyläilen jossakin, missä sellaista on, enkä ole muistanut ottaa omaa mukaan (tai olen jättänyt sen puoliskolle kotiin). Samainen henkilö töissä kertoi myös, että SLS aiheuttaa aftoja!

Noin puoli vuotta sitten ostin typeryyspäissäni jostain halpahallista Ayurvedisen hammastahnan, ja vihlonnan pitää poissa sekin, mutta arvatkaapas mitä?! Huijausta koko ayurveda, tässä tapauksessa, siinähän oli lauryylisulfaattia! Uhrauduin sitten kuitenkin käyttämään sen loppuun, mutta kuinkas kävikään... tällä hetkellä kieleni alla komeilee valtava afta. Muutama viikko sitten minulla oli samanlainen. Nämä aftat ovat siis niin valtavia ja hankalassa paikassa, että tuntuu, että olis vähän flunssa ja varsinkin happamien tai suolaisten asioiden syöminen on tuskaista, ja kiinteän ruoan ylipäätään. Nestemäinen ruoka menee parhaiten alas. Hello, vihersmoothiet!

Minulla ei ole koskaan elämässäni ollut aftoja kielen alla. Nuorena minulla kyllä oli niitä muualla suussa. Siis aikana, jolloin asuin kotona ja käytin vanhempien ostamia lauryylisulfaattihammastahnoja. Nyt aikuisena niitä on ollut vain satunnaisesti ja hyvin harvoin.

Kun tämä toinen kielenalusafta ilmaantui, lopetin intialaisen hammastahnan käytön seinään. Siitä onkin enää jämät jäljellä. Pari päivää harjasin yllämainitulla yhdistelmällä, kunnes nyt taas ostin putkilon vanhaa tuttua Sensodynen Pro-Emaljia. Minun on kestettävä puolivuosittainen muovituubi.

Monday, June 6, 2016

Ällö muovi ja itse tehdyt aarrevaatteet

Taisi olla kirja nimeltä Viipaloitu villatakki, jossa sympaattisten kierrätysohjeiden lomassa oli puolihuolimaton lausahdus siitä, että nykyisin, kun ihmiset "ovat siirtyneet fleeceen" ja muihin vastaaviin materiaaleihin, ei villapaidoilla ole enää käyttöä. Pfft! Eivät kaikki ole siirtyneet fleeceen! Monet meistä rakastavat luonnonkuituja edelleen, ja syystä: ne eivät hiosta!

Villa on ihanaa, jos vain ei allergisoi. Ja koska jos ei kosmetiikasta päädy mereen tarpeeksi mikromuovia, juuri esimerkiksi fleecestä päätyy, kertoi Hesari tänään. Minulla on onneksi vain kaksi fleecevaatetta, joista toista en pese kovin usein, sillä kun on jokseenkin spesifi käyttötarkoitus. Muuten käytän ainoastaan tekokuituisia uima-asuja ja urheilutoppeja.

Vaatteista on ollut viime aikoina taas hiukan harmia. Totuus on, että kehoni on muuttunut isommaksi, ja koska hyvä minimalisti ymmärtää, että ei kannata tukkia kaappeja liian pienillä vaatteilla, olen luopunut suurimmasta osasta kiristiäviä ja kinnaavia vaatekappaleita. Suunnittelen myös laihtumista, mutta Bea Johnson on sanonut viisaasti liian pienten vaatteiden säilyttämiseen liittyen: "jos laihdutkin, haluat hemmotella itseäsi uusilla vaatteilla". Uusilla tässä kielenkäytössä tarkoittaa tietenkin käytettyjä, mutta uusilla minulle yhtä kaikki. Sitten, jos laihdun.  (Viime vuosien sen suuntaiset yritykset eivät ole oikein onnistuneet.  Nyt olen tosissani, mutta haluan pitää asiaan kaikin puolin positiivista ja tervettä lähestymistapaa. Löysin esimerkiksi tämän kahdeksan kohdan ihanan artikkelin englanniksi siitä, miten laihduttaa lempeästi.)

Mutta mitä tehdä vaatteille, jotka olen itse tehnyt, ja jotka ovat nyt liian pieniä? Ne ovat täydellisesti tyyliini istuvia ja päällekin - silloin, kun olen ns. oikean kokoinen. Toistaiseksin päätin pitää ne. Kyseiset vermeet ovat sellaisia, ettei suurentaminenkaan ole kovin fiksu vaihtoehto, ja sitäkin voi koettaa vasta, jos näyttää siltä, että laihdutusyritykset eivät todellakaan tuota tulosta.

Fb tiesi etsiä myös loistavan Johanna Sinisalon viimevuotisen kolumnin muovista.