maanantai 24. helmikuuta 2014

Ekojuoksuaika vol. 1

Helsingissä alkaa lumi sulaa, ja kevään kummalliset tuoksut lennähtävät tämän tästä nenään.  Hiljattain, loskaisena, mutta vielä valkoisena lauantaina, vieraanani oli pietarilainen nuori nainen, joka ihasteli meidänkin kaupunginosamme lukuisia puita ja metsämäisiä ulkoilulenkkejä.  Pietarin puistot ovat graafisia ja hyvinhoidettuja, ja suurkaupunki leviää muutenkin laajalle, metsään on pitkä matka.  Helsinki on pikkuinen kyläpahanen todellisen miljoonakaupungin asukkaalle, talot on rakennettu väljästi ja pieniä ja vähän isompiakin metsiköitä kohoaa siellä täällä.

Mutta mitä huomaankaan, kun kävelen tuon metsikön ohitse?  Vierellä on kiireisiä kävelyreittejä, autoteitä ja junaratakin... lumen alta paljastuneella, vielä kasvittomalla ja karulla maalla, ja junaradan varsilla eritoten laiduntaa isompien ja pienempien roskien karja, jota ei reippainkaan paimenkoira saa liikkumaan omin jaloin.  Tarvitaan työhanskat tai roskapiikki, iso jätesäkki ja urheilumieltä.

Suosikkisivustoihini kuuluva Care2 listaa joukon muitakin hupaisia juoksutrendejä, mutta kaltaiseni hippiäisen kiinnostuksen herättää erityisesti "eco-running", ekojuoksu, vaikka en juoksua ole oikein harrastanutkaan.  Toisaalta roskanbongaajan ei ole pakko juosta. kävelytreenikin monipuolistuu kummasti kyykkimällä ja kumartelemalla.  Sitä paitsi lähipusikoideni roskan määrällä ei ehdi juosta askeltakaan, kun jo taas pitää kumartua poimimaan jotakin.  Pahimmissa kohdissa roskia on neliömetrilläkin jo useampi.

Garbology kertoi Amerikan rantojen siivoamisessa kunnostautuneesta Kim Masonerista ja tämän miehestä, jotka yksinkertaisesti otti kävelylenkeilleen mukaan pussin ja keräsi siihen roskia sitä mukaa, kun niitä tuli vastaan.  Ennen pitkää harrastus johti siihen, että heiltä alettiin kysellä ylimääräisten pussien perään.  Vastaantulijatkin halusivat kerätä roskia, kun näkivät hyvän esimerkin.

Tänään suunnittelinkin seuraavaa: oikein roskaisista maisemista voisin ottaa ennen- ja jälkeen- kuvat, kuin meikattavasta ihmisestä ikään, ja postata ne tänne blogiin.

Palaan raportoimaan, kun pääsen tuumasta toimeen!

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Vähemmän roskaa henkisessä tilassa

Blogini esittelytekstissä kuvaan tavoitteitani sanoilla "pyrkimyksiä turhuuksen hylkäämiseen niin henkisessä, kuin fyysisessä tilassa".  Myös ensimmäisessä blogitekstissäni viittaan Tim Ferrisin sanoihin: "Fyysinen lisätila ei vaikuttanut olooni eniten.  Kyseessä oli henkinen tila. -- Ajatukseni kulkivat kirkkaammin, ja olin paljon, paljon onnellisempi."

Henkisen tilan puhdistamisella itse tarkoitan kirkasta mieltä.  Sitä, etteivät ajatukset liikaa takerru turhiin asioihin.  Päivän tuomat haasteet eivät murra mieltä tai aiheuta suurta kiihtymystä, vaan elämään kuuluvat vastoinkäymiset ja yllätykset voi ottaa vastaan tyynin mielin, luottaa siihen, että omat voimat ja kyvyt riittävät niistä selviämiseen.

Oma elämänpolkuni on ollut mutkainen, olen tunteellinen ja temperamenttinen tyyppi.  Matka kohti mielenrauhaa ei siis ole ollut mitenkään itsestäänselvyys.  En riitele kovin paljon ihmisten kanssa yleensä, parisuhteessa kyllä jonkin verran.  Parisuhteitakin on tullut ja mennyt, ja niistä on ollut elämän varrella yllin kyllin sydänsuruja.  Elämän alkutaival on aiheuttanut turvattomuutta, jonka käsittely on jo pariin otteeseen johtanut pidempään terapiaan.  Onnellisena ja tyynenä pysyminen siis ei ole minulle mikään helppo asia.

Lisäksi henkilökohtaiset valinnat ovat johtaneet huoliin mm. työrintamalla, työtä nimittäin ei ole aina todellakaan ollut riittävästi, eikä näin ollen talouskaan ole, eikä ole ollut kovin hulppea, jos nyt juuri ja juuri aina riittävä.

Huolia ja stressinaiheita siis piisaa.  Kuitenkin viime vuosina, kun kiinnostukseni tavaroiden omistamiseen on laskenut jatkuvasti, rahantarpeeni ole kovin suuri.  Suhteessa arvoonsa suurimman loven budjettiini tekee ulkona syöminen ja juominen, mistä tiukempina aikoina ei ole ollenkaa ongelmallista karsia.  Dyykkaaminen helpottaa ruokamenoissa, ja vaikka asumismenoni ovatkin suuret, en ole varsinaisesti kokenut rahan puutetta, vaikka en viimeiseen vuoteenkaan ole tehnyt kovin montaa kuukautta työtä.  Opiskeluaikana olen myös elänyt niin paljon niukemmalla budjetilla, että taito nuukailuun on olemassa.

Huoleni eivät siis ole suurensuuria, jos nyt eivät olemattomiakaan.  Mieli kuitenkin kiertyy asioiden ympärille ja minun temperamentillani stressaavia tilanteita ovat esimerkiksi asiat, joita teen ensimmäistä kertaa - ja niitä elämässäni riittää.  Viimeisin oli pariksi päiväksi hoitoon tuleva kummipoikani.  On ollut treffejä ja uusia työpaikkoja, matkoja ulkomaille tai festareille, terveyshuolia...

Jos meditoin päivittäin, käsittelen tällaisia asioita tehokkaammin.  Jos harrastan riittävästi liikuntaa, joogaan ja kirjoitan päiväkirjaani säännöllisesti.  Jos teen asioita, joista nautin: luen sekä fiktiota, että uutisia.  Jos tapaan riittävästi ystäviäni ja keskustelen puolisoni ja muiden kanssa mieltäni askarruttavista asioista.  Näillä keinoin mieli pysyy kirkkaana - tai pysyisi, jos onnistuisin pitämään näistä rutiineista kiinni.

Vitsi onkin siinä, etten myönnä tai tunnista niiden arvoa, jotta onnistuisin siinä.  Stressi kiristää päätä ja jumittaa hartiat tämän tästä, koska en huolehdi itsestäni.  Sorrun "nollatekemiseen", foorumien selailuun, tyhjänpäiväisten blogien tai roskauutisten lueskeluun, Facebookin vahtaamiseen ja kaikenlaisten kielteisten tunteiden hoivailuun.  Turhaa, turhaa, turhaa.

Meditaatioon olen tutustunut viimeisen reilun vuoden aikana, ja vaikka sen positiivinen vaikutus mielialoihini, uneen ja jopa parisuhteeseen on täysin kiistaton, en ole pitänyt rutiinia yllä.  Meditaatio on tehokasta, mutta vaikuttaa niin hitaasti, ja myönteinen palaute harjoituksesta on myös niin piilevää, että sitoutuminen säännölliseen harjoitukseen on vaikeaa.

Sitoutuminen harjoitukseen, joka parantaa mielenhallintaa, kuitenkin kannattaisi.  Se vie aikaa, mikä ärsyttää, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan hyöty on todellista, ja samaa sanovat tutkimukset.  Vasta tällä viikolla Helsingin Sanomat kirjoitti tietoisuustaitojen tutkimuksesta lasten ja nuorten mielenterveyden hoidossa.  Jutussa listataan jo valmiiden tutkimusten pohjalta useita myönteisiä vaikutuksia, kuten stressihormonin tason aleneminen.

Omat kokemukseni viittaavat samaan suuntaan.  Nyt kaivattaisiin vain lisää kurinalaisuutta harjoitteluun.

Kirjoja meditaatiosta ja muusta elämänhallinnasta olen lukenut valtavan määrän, mutta tähän mainitsen nyt vain kaikkien aikojen suosikkini, josta olen soveltanut toimivimmat meditaatiotekniikkani.  Teos on Ilon salaisuus ja onnellisuuden tiede. ja sen on kirjoittanyt Youngey Minguyr Rinpoche.  Se kertoo meditaation voimasta tieteen näkökulmasta, ja antaa suuren määrän konkreettisia ohjeita omiin meditaatioharjoituksiin.  Suosittelen lämpimästi!

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Nenäliinat

Sanna pohti Ekojalanjäljillä -blogissaan roskien kertymistä.  Postaus sivusi mm. kankaisia nenäliinoja ja sitä, miten pakkausjätettä voisi vähentää.

Sanna arveli, että flunssakäytössä kertakäyttönenäliinat hakkaavat kankaiset, mutta rohkenen olla eri mieltä.  Olen jossakin vaiheessa siksakkaillut lakanoista leikatuista neliöistä jokusen kappaleen kestonenäliinoja sekä ostellut niitä sieltä täältä, missä nyt on tullut vastaan (olen ns. vanhanaikaisista tekstiilikaupoista löytänyt jopa uusia...), ja käyttänytkin noita mielelläni.  Kovin nätti siksakkireuna ei ole, ja muutamien pesujen jälkeen rispaantuukin jonkin verran, mutta varsinainen reunankääntö tuntui hyvin vaivalloiselta ajatukselta, saati pitsireunojen värkkääminen (Vaikka valmispitsin kyllä ompelee reunaan yhtä helposti, kuin sen siksakin.  Tällaiset pienet ompelutyöt vain eivät ole kaikkein inspiroivimpia, kun kaapit ovat pullollaan keskeneräisiä projekteja muutenkin.)

Suhteessa paperinenäliinoihin kangasliina on nenän herkälle iholle mielettömän ihanan tuntuinen.  Kangasnenäliinan käyttö vähentää huomattavasti flunssan aiheuttamaa efektiä, jossa nenänpielet helottavat punaisina, iho on ärtynyt ja pyyhkiminen sattuu.  Ilmeisesti saman efektin välttämiseksi jotkut paperinenäliinamerkit ovat mainostaneet, että niihin on lisätty kosteusvoidetta tai aloe veraa.  Tietääkö kukaan, toimiiko moinen?

Viime keväänä minua potkaisi onni.  Olin hautonut mielessäni haavetta suuresta nenäliinavarastosta, mutta askartelu ei houkuttanut.  Tongin laatikoita ja kaappeja talossa, joka on tyhjentynyt muutaman vanhan sukulaisen kuoltua, ja perintöasioiden takia tavarat ovat jääneet tutkimatta ja jakamatta.  Perikunnan luvalla minulla oli oikeus ottaa mukaani käytännössä, mitä vain halusin.

Löysin paketin nenäliinoja.  Paketti näytti tältä:



Nenäliinoja sen sisällä oli pari-kolmekymmentä kappaletta, suurin osa pitsireunaisia ja puuvillaisia.  Ne eivät valitettavasti näy nyt kuvassa, koska ovat kaikki pyykissä.  Minäkin sairastin flunssan uuden vuoden jälkeen, joten nenäliinani pääsivät tosi käyttöön.  Tässä kuvassa stand-ininä toimii kuin toimiikin paperinenäliinapaketti.  (Jouduin hiljan ostamaan sellaisen, koska olin ulkona, nenä vuoti huikeasti enkä ollut muistanut jemmata kangasliinoja taskuihin.  Tämä on suurin ongelma nenäliinojen kanssa ylipäänsä, en meinaa muistaa ottaa niitä mukaan.  Olen aika hajamielinen tyyppi.)

Flunssan myötä kantani on kuitenkin kiistaton: ilman muuta kankainen nenäliina.  Kaikille ei tietenkään voi käydä yhtä hyvää tuuria, kuin minulla, että kasa vanhoja hyviä nenäliinoja vain tipahtaa taivaasta syliin.  Rohkaisen kuitenkin keräilemään omaa liinavarastoa, mistä niitä nyt sattuu löytymäänkin.  Jos kirpparin vintage-liinoja kehtaa pesun jälkeen käyttää, sieltä voi olla hyvä aloittaa etsinnät.  Jotkut "vanhanaikaiset" tekstiilikaupat voivat myös myydä kangasnenäliinoja, jos niitä hoksaa kysyä.

Parhaiten nenäliinat peseytyvät pesupussissa, kuudessakympissä, muun kuudenkympin pyykin, eli lakanoiden ja pyyhkeiden joukossa.  Jos on oikein marttamainen olo, voi liinaset vielä silitelläkin.  Itse jaksan joskus silittää omani.  Kostutan ne ensin suihkepullolla ja silitän sitten ensin koko liinan ja sitten vielä kaksi tai kolme taitosta, vähän liinan koosta riippuen.  Silitetty pitsireunainen nenäliina on ihanan ylellinen!

(Sellainen vinkki vielä paperinenäliinojen suurkuluttajille, että nenäliinan, kuten muutkin pehmopaperit, saa laittaa biojätteeseen.)