sunnuntai 31. elokuuta 2014

Omaan pulloon tai astiaan

Ruohonjuuri taistelee pesuaineiden irtomyynnin puolesta, tässä linkki myös Ylen juttuun aiheesta.  Keskustelu on saanut jo huvittavia piirteitä, mutta ihmiset ovat selvästi aktiivisia nyt. Tässä saattaa käydä vielä hyvin.

Minä onnistuin ostamaan kookoshiutaleita omaan lasipurkkiin Punnitse ja säästä -liikkeestä.  Myyjä punnitsi purkin etukäteen, ja laski hiutaleiden kilohinnan loppusummasta vähennettävän summan, ennen luin täytin purkin.  Vain hetkinen henkilökunnan aikaa, ja - sinänsä pienen roskan - paperipussinkin voi jättää kauppaan.

Samalla retkellä tulin huomanneeksi, että viereisessä karkkikaupassa lensi juuri roskiin iso, ehjä muovirasia, jonka pyysin itselleni.  Keittiömme rasiavarustelu alkaa olla jo kunnioitettavassa kuosissa, mutta ihan kaikelle ei aina kuitenkaan ihan heittämällä löydy juuri sitä oikeaa kipposta, joten keräilen vielä niin lasi- kuin muovipurkkejakin.  Olen lapsellisen iloinen uusista toimivista säilytysrasioista, ja mulle kelpaa monenlaiset.  Toki keittiö, jossa olisi ainoastaan tyylikkäitä, yhteneviä suuria lasipurkkeja klipsikansin, olisi milestäni hieno ja varmaan käytännöllinen... - mutta en ole niin snobi, että ainakaan nykyisillä varoilla lähtisin siihen.  Sitä paitsi kaikenkarvaisissa rasioissa on jotain kotoisan anarkistista.  Kierrätys ja uudelleenkäyttö ennen kaikkea. 

Tänään mietin lähikaupassa, että punajuuriakin saisi omaan purkkiin - muuten, mutta irtopunajuurten hinta on moninkertainen tölkitettyihin, jopa luomuihin, verrattuna. Onneksi satun erityisesti tykkäämään juuri suurista lasisista punajuuripurkeista. Ne ovat keittiön hyllyillä jopa esteettisiä, mitä ei suurimmasta osasta muovirasioita voi sanoa.

torstai 28. elokuuta 2014

Hirviö on poissa

Niin että minulla ei ole lainkaan mystisiä paperipinoja enää, se aiemmassa valokuvassa luuraava luonnospinokin on siivottu.  Kasojen raivaaminen toimikin kuin lumipalloilmiö.  Luonnospinot kyllä kasvavat, eivätkä ole sisäisesti kovin organisoituja, mutta joka tapauksessa tiedän suurin piirtein, mitä on missäkin, ja ennen kaikkea inhoamistani "virallisista" papereista on karsittu löysät pois vanhoista pinkoista, loput on arkistoitu kansioihin, joista niistäkin on putsattu vanhat huitsiin!

Hienointahan tässä on, että kun kämpän panee pakettiin ja häipyy, se pakettiin myös mahtuu.  Kiitos!

torstai 21. elokuuta 2014

Tärkeimmät asiat

Makaan sängyssäni epätavallisen päivän jäkeen. Epätavallisen päivästä tekee se, että tein jotakin, mitä en ole koskaan ennen tehnyt: autoin kaveria karsimaan vaatevarastoaan ja miettimään, mitä uutta hän tarvitsisi sen täydentämiseksi.  Aika monta tuntia saimme kulumaan, kun ystävä reippaasti sovitteli läpi lähes kaikki komerostaan löytyvät vaatekappaleet.  Vinkkini eivät olleet kultaa - en ole stailisti, vaikka vaatealaa tunnenkin - mutta ihan hyvä mieli jäi. Sainpa itsekin poistuvista vaatteista muutaman kotiinviemisiksi. 

Keskustelusta kaverin kanssa tuli mieleen lause tai ajatus, jonka muistelin lukeneeni naistenlehdestä ja ehkäpä kuulleeni myös Sinkkuelämässä: " In New york you are always looking for a job, new apartment or a relationship."  Naistenlehdessä taidettiin todeta työn, kodin ja ihmissuhteen olevan elämän tärkeimmät kulmakivet.  Mun kohdalla etsimispuolella paikkansa pitää työtä koskeva osuus.  Tänäänkin olen viettänyt monet hetket hiukan alavireisissäkin pohdinnoissa työasioideni suhteen. 

Toisaalta juuri nyt ja tässä hetkessä huomasin, että kehoni huokailee kolme iltaa kestäneen tanssi-intensiivin jälkimainingeissa tyytyväisenä.  Tiistai-iltana juhlin kahden maailman parhaan ystäväni synttäreitä vahvasti viihteellä, maanantaina dyykkasin kaapin täyteen ihan käsittämättömiä herkkuja.  Tänä aamuna rauhoituin parinkymmenen minuutin meditaatioon ja suoritin pienen aamujoogan.  Lueskelen self-help-kirjoja - tosin viidettä vuotta, niin monia erilaisia, omistan niitä niin monta, että voisin lukea eri aiheista tuntematta oppeja ulkoa kuitenkaan. Koska kun aloittaisin pinkan alusta taas, olisin varmasti unohtanut jo ensimmäiset.  Omistan niitä niin monta, että jos tosissani alkaisin manifestoimaan ja oppeja toteuttamaan, minulle riittäisi puuhaa ja elämänmuutosta varmaankin vuosiksi.

Näitä kaikkia asioita yhdistää tärkeys.  Työ ja sen tyydyttävyys on tärkeää.  Vaikka olen ollut paljon työttömänä, ja se käy toisinaan itsetunnon päälle, tiedän, että suurimmaksi osaksi se johtuu siitä, että olen halunnut tehdä ja etsinyt itselleni työtä, jossa olen hyvä ja jolla on tarkoitus.  Ystävien ja puolisoni suhteen olen syvästi siunattu: meillä on mahtava, yhteinen ystäväjoukko, joka on meille suorastaan, kuin perhe.  Oikeastaan vielä enemmän, koska olemme tuon joukon kanssa paljon samanmielisempiä, kuin perheidemme kanssa.  Liikunta ja dyykkaus ovat myös arvostusteni kärkipäässä, samoin tämä ns. itseni etsiminen: positiivisten ajatusmallien tukeminen, kehittäminen ja ylläpitäminen negatiivisten tappioksi.  Tänään tunnistan elämäni tärkeät asiat ja tunne  kiitollisuutta siitä, että kaikki on juuri nyt niin hyvin.

perjantai 15. elokuuta 2014

Nimee

Seurailin juuri blogini liikennetietoja (pientä turhamaisuutta? Ei toki. Haluan vain asiaani tunnetuksi, ihan totta...) ja hämmästykseni oli suuri, kun löysin oman blogini Luonto-Liiton Kulutus.fi -sivuston linkkilistalta.  Paitsi sitä, ettei tuo mainittu liikenne ole mitenkään hurjan suurta (ainakaan kommentien määrästä päätellen, senkin hiiviskelijät), ja vaikka olen itse jätekysymyksistä enemmän, kuin innoissani, en ole itse pitänyt tätä blogia juuri hmm, pientä puuhastelua kummempana.  Voin myöntää tässä ja nyt, että koen, että minun pitäisi kirjoittaa vielä paljon enemmän. Aluksi tuntui, ettei minulla ollut ideoita, nyt niitä suorastaan pursuilee, ja/mutta kun muutakin maailmanpelastamista mm. nk. työn merkeissä on suoritettava. 

Olen kuitenkin iloinen, että olen päässyt kyseiselle listalle.  Kulutus.fi muuten tarjoilee kohtuulliseen elämään ja jätteiden vähentämiseen sivun verran mainioita vinkkejä.

Superturhake

Avokki löysi dyykistä superturhakkeen, jota itse asiassa olinkin "ihaillut" erään ystävän kanssa kaupassa vain noin kuukautta aikaisemmin. Kyseessä on itselämpiävä kaakao pelti-muovitölkissä. "2GO", tölkki ehdottaa.

Nautimme juoman ulkona paikassa, jonne lämpimän kaakaon saaminen olisi vaatinut vähintäänkin termospullon.  Hittituotteemme oli siis selvästikin välttämätön näissä olosuhteissa. Otimme mukaan mainitun ystävän, koska kukapa tämän tilaisuuden haluaisi jättää väliin.

Tölkin materiaalit ovat tietenkin niin kiinni toisissaan, ettei minkäänlainen kierrätys tule kysymykseenään, ja vaikka pänikkä on vähintään neljän desin kokoluokkaa, kaakaota se sisältää vain kaksi. Lopun tilan vie kaliumoksidi ja vesi, jotka jollakin ilveellä saavat aikaan tuon ihmeellisen lämmitysreaktion. Käytännön prosedyyri on seuraava: tölkki käännetään ylösalaisin. Kansi nro 1 irrotetaan pohjasta. Siellä oleva "kupla" painetaan sisään, ja ravistellaan, kunnes näkyvä neste on väritöntä (?)

Tölkki käännetään oikein päin, ja sitä ravistellaan kolme (!) minuuttia.  Se aukeaa kaljatölkin tapaan, eli kannessa on vain pieni reikä.

Makuelämys muistutti Fasun tai vastaavan veteen sekoitettavaa pussikaakaota.  Eli esimerkiksi junassa kaakao maksaisi saman verran (noin 2,50) ja sheikkausosuuden (jonka aikana tölkki kuumenee niin, että sitä täytyy pidellä hihalla tm.) voi jättää pois. Lisäksi junakaakaon synnyttävät jätteet ovat poltettavaa lajia (jauhepussi, kartonkikuppi) ja jätettä voi vielä vähentää käyttämällä omaa matkakuppia. Tai ottaa omat kaakaot termarissa oman kupin ja minimoida jätteen määrä kotona kierrätettäviin kartonkisiin maitotuotteiden, kaakaojauheen ja sokerin (tai kaakaojuomajauheen) pakkauksiin.

Joten mitä olen mieltä?  Asteikolla yhdestä kymmeneen antaisin tälle tuotteelle -7, nettitermein kuvaisin sitä sanoilla epic fail.

maanantai 11. elokuuta 2014

Hirviön kesyttäminen alkaa

Kävin suoraan kiinni.  Aloitin kirjoituspöydän keskimmäisestä laatikosta.  Sen raivaamiseen meni varmaan tunteroinen, nälkäkin tuli ja söin välissä, ja vaikka inhosin lähes joka hetkeä, otin samalla raivolla käsittelyyn lipaston päällä lojuvan kasan.

Byrokraattisesti merkityksellisiä papereita sisältävät kansioni pullistelevat, vaikka, ennen kuin täytin niitä, myös heitin niistä pois aimo kasan mm. vuoden 2008 palkkakuitteja.  (Verottajaa kiinnostavat viisi vuotta ovat kuluneet jo.  Vuoden 2009 papereita en vielä uskaltanut heittää pois.  Enkä siis kaikkia vanhempiakaan - mm. kaikki työtodistukseni pidän varmaankin hamaan hautaan.) 

--

Vasemmalla näkyvät ovat matkalla paperinkeräykseen.  Oikealla näkyvät taas odottavat vielä käsittelyä - tämän päivän kiintiö saattaa olla täysi.  Saattaa.  Tämä kasojen raivaaminen on kummallista hommaa - kurjaa, mutta aiheuttaa välitöntä riippuvuutta.  Luultavasti ne mielen lokerot, jotka puhdistuvat samalla, aiheuttavat tarvetta jatkaa hommaa.  


Joitakin keskeneräisiä kasoja lojuu vielä siellä täällä.  Lisäksi huomasin, että selkeästi "virallisten" papereiden lajittelu on huomattavan helppoa verrattuna epävirallisempiin.  Kirjeisiin.  Kaikenlaisiin muistiinpanoihin, piirroksiin, kirjoituksenpätkiin.  Olen mm. täällä pohdiskellutkin sitä taakkaa, jonka luova työ teettää - ja kun varsinaisten "duunien" lisäksi on vielä ideamateriaali.  Kaikenlaista, mitä inspiraation toivossa saattaa haluta hyödyntää.  

Ja sitten muiden tekemää tai kirjoittamaa materiaalia - ystävien ihastuttava joulukirje, CV:n ja työhakemuksen kirjoitusohje, erään välkyn kaverin kirjoittama lukuluettelo (blogeja ja kirjoja), sarongin solmintaohjeet, kiinalaisen kasvohieronnan perusteet, initiaatioriitin määritelmä ja kaavio...  miten moiset luokitellaan ja arkistoidaan?  Kun niiden tarkoitus on pääasiassa löytyä oikealla hetkellä?  Millä tällaista ryhmää paperia kutsutaan?  "Äärimmäisen hauskoja ja kiinnostavia juttuja"?  

Tänään päädyin tuikkaamaan kaiken "säilytettävän, mutta vain epävirallisesti tärkeäksi luokiteltavan" materiaalin tuonne ---> 

...mutta tarkoitus olisi luoda myös hiukan paremmin järjestelty systeemi sille kaikelle.  Saas nyt nähdä.

Ja ai niin.  Näiden läjien purkamisesta jäi käteen myös noin kuusi senttiä paksu kasa toiselta puolelta tyhjää kopiopaperia suttumateriaaliksi.  Puolet pakasta koostuu parista kappaleesta käsikirjoituksia, toinen vanha versio, toista en muuten vain halunnut säilyttää.  Että suttupaperiakin on nyt seuraavaksi kuudeksi vuodeksi sitten (sikälimikäli en aio lahjoittaa siitä osaa eteenpäin.)  

Tuntuu siltä, että päivän työ on tehty ja mielelle raivattu aimo aukko enemmän tilaa liikkua.  Tunnetila on tosin jotenkin raskaampi, kuin ensimmäisen laatikon tyhjennyksen jälkeen.  Luulen, että se johtuu siitä, että ensimmäiseen kuvaan hiipi tuo vielä purkamaton kasa.  Hitsi!  Mut nyt meen syömään herkkupähkinöitä.  (Päivän positiiviseksi mainitsen, että kiinalaishenkinen safka tänään onnistui ihan hirveän hyvin.  Nam.)





sunnuntai 3. elokuuta 2014

Karsin, mutta hitaasti

Okei, lahjoitin pois ne hiljan mainitsemani pullonavaajat sekä joukon tarpeettomia pakasterasioita ja rasiattomia kansia, mutta esimerkiksi vaatekaapilleni en ole tehnyt mitään kohta vuoteen.  En ole kyllä hankkinut sinne mitään uuttakaan, paitsi mitä Kierrätystehtaalta tarttui mukaan - en muuten ole tehnyt siitä asiasta kirjoitusta, vaikka sain itselleni ilmaistorilta ikään kuin kokonaisen asukokonaisuuden - eivät ne ehkä oikeasti ihan täydellisesti yhteen sopisi, mutta hirveän kivoja vaatteita päästä varpaisiin, ja yhdet kengätkin!  

Mutta kun lueskelen tällaisista funktionaalisuuden helmistä, tai Tuulian blogia, alkaa tavaramäärä kaapeistani huudella.  Ei varsinaisesti siksi, että olisin esimerkiksi ostanut tästä kasasta juuri mitään uutena - päinvastoin, lukemattomat vaatteet ovat kautta tai toista päätyneet minulle ilmaiseksi, tai ovat kirppislöytöjä.  Mutta Tuulian linkatussa kirjoituksessa lause: "Olen luopunut suuresta määrästä tavaroita, ja huomannut sen tuovan monenlaisia hyötyjä ja lisäävän onnellisuutta."  Minä en vielä toistaiseksi ole karsinut niin ansiokkaasti, että olisin kokenut pääseväni tällaisesta tunteesta nauttimaan.
Oma koti valkoisessa kateutta aiheuttaa tuo jo mainittu funktionaalisuus.  Olisi kyllä tosi jännää ja kivaa, jos olisi vaatekappi, josta voisi vain vetäistä asukokonaisuuksia.

Mutta kun minä en ole mikään farkut ja mustaa ja valkoista -tyyppi.  (Tuossa postauksessa vaivaa myös se filosofinen tosiasia, että vaatteiden alkuperää ei kyseenalaisteta.  Olisiko mahdollista tarkistaa kirpputorit täydennyksiä varten?)  Olen dandy, taideharakka ja hippiäinen, ja kuten joskus mainitsinkin, rakastan vaatteita aika tavalla, että tuntuu kamalan vaikealta luopua monista erityisistä vaatekappaleista, joita omistan, huolimatta siitä, ettei sitä hetkeä, jolloin niitä käyttäisin, ole vieläkään tullut. 

Eihän tässä sinänsä ole mitään ongelmaa, että vaatteet ovat kaapissa ja piste.  Eivät ne siellä lisäänny, saati kuluta enää enempää, kuin ovat kuluttaneet jo tähän maailmaan tullessaan.  Enemmän minua vaivaavat muut säläkasat, joita erikoissiivoustehtävistä huolimatta en ole tyydyttävällä tavalla saanut selviteltyä.  

Ja toinenkin syy on.  On hyvin mahdollista, että lähiaikoina täytyy pakata kämppä vähän pienempään tilaan ja antaa joksikin aikaa pois.  Pakata nimenomaan funktionaalinen rinkallinen kamaa mukaan ja lähteä.  Joten siihen valmistautumiseksi kannattaisi purkaa niitä säläjemmoja paremmin mahtuvaan muotoon.  Yhdelle paikalle tämän olen jo tehnytkin.  Kangasvarastoilleni.  Jee, hyvä minä.

Ja siitä funktionaalisen puvuston kokoamisesta: tein niin noin seitsemän vuotta sitten, kun lähdin vaihtoon.  Ei se ollut edes vaikeaa.  Mutta sitten tulin kotiin ja otin käyttöön varastossa olleet vaatteet... hehheh.

perjantai 1. elokuuta 2014

Dödöpäivitys

Kerroin taannoin deodoranttilöydöstäni, mutta nyt tilanne kaipaa päivitystä.  Ihoni on nimittäin todellakin herkkää laatua, ja soodakin on kemikaali - ennen pitkää öljy-sooda-yhdistelmä alkoi kehittää pientä ihottumaa kainaloiden tienoille.  Avokille kävi samalla tavalla, vaikka hänen ihollaan ärsytys näytti erilaiselta.  En kuitenkaan ole palannut kemikaaleihin - aloin vain laimentaa soodaa talkilla, ja tämä yhdistelmä ärsyttää ihoa huomattavasti vähemmän, kuin pelkkä sooda ja öljy.  En tiedä, tuleeko ärsytystä tästä kaikille, vai vain herkille.  Joka tapauksessa dödön toimivuus on edelleen sitä luokkaa, että en luopuisi.  Plussana pidän myös sitä, että se lähtee pelkällä vedellä pois. 
Talkkina käytän Bronnleyn Pink Bouquetia, jonka olen joskus saanut äidiltä.  Plussana pääsin käyttämään jotakin, minkä jo omistin, loppuun. Valmistusaineita ko. jauhossa kyllä riittää, seuraavaksi hankkinen soodan laimentamiseen hajusteetonta vauvantalkkia.  Tai maissitärkkelystä - tällaisenkin vinkin olen kuullut.  Maissitärkkelystä voi käyttää myös kuivashampoona.
Sellainenkin kauneudenhoitopäivitys mulla on kerrottavana, että ostin shampoota.  Oliivisaippua on aika stydiä, päänahka ei oikein tykännyt.  Sooda-etikkapesuissa tuntuu toistaiseksi olevan liikaa kikkailua.  Ostin kuitenkin niin valtavan pullon, että luulen käyttäväni sitä varsin pitkään, ja lisäksi kämpässämme on pumppupullolle tarvetta jälkeenpäinkin.  Shampoiden kanssa on aina sama juttu - ihan sama mitä kamaa, se ärsyttää päänahkaani.  Oliivisaippuan kanssa sama juttu.  Jostakin syystä se, että vaihtelen pesuainetta joka toisella pesukerralla ärsyttää vähemmän.  Se saattaa johtua siitä,  että päänahka altistuu näin jollekin ärsyttävälle aineelle harvemmin.