sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Drop drop drop drop

Roosa Murto, you are off.  Maailmassa on myös karsimista, jonka pointti on saada lisää hengitystilaa kaappeihin, mutta ei sillä tavalla, että niitä täytettäisiin uudelleen, vaan nimenomaan niin, että jäljelle jäävä tavara pääsee tehokkaammin käyttöön.

Minä olen ollut taas armoton.  Ottaa vatsanpohjasta, niin armoton.  Takanani sängyllä odottaa kolme muovikassia kyytiä kirppikselle, mitä Murto pitää huonona asiana.

Kuitenkin, kun nämä tavarat ovat kertyneet, en ollut minimalisti.  En yksinkertaisesti huomannut, että tavaraa oli liikaa.  Se ei ole mikään puolustus, mutta fakta on, että länsimainen kulutuskeskeinen elämäntapa opettaa kaikki juuri tähän: ostamaan tarpeetonta.  Kuluttaminen lisää BKT:ta ja näyttää hyvältä tilastoissa - mutta kerää tarpeetonta tavaraa kaapit pullolleen. Joten jos kannankin viisitoista mekkoa kierrätyslaatikkoon, jää kaappiin vielä toinen mokoma - mekkoja joka tilanteeseen, minkä vain voin kuvitella.  Vain kolme olen tosin ostanut uutena, kaikki useampi vuosi sitten.  Myös kirpputorille kulkevat ovat suurimmaksi osaksi kirppiksiltä alunperinkin, monet myös itse tekemiäni.

Tällä kertaa minua herätteli eilinen keskustelu kaverin kanssa.  Kerroin heittäneeni pitkin hampain menemään kymmenisen toppia pari viikkoa sitten.  Kerroin, että laskin jäljelle jääneet: niitä oli nelisenkymmentä (siis lyhythihaisia ja hihattomia.  Pitkähihaiset on vielä erikseen :D).  "Herranjumala," sanoi kaveri, "mulla on kolme.  T-paitoja on ehkä pari ja pitkähihaisia paitoja kans kolme."  "En tiennyt, että olet minimalisti,", sanoin minä, mutta tukassa alkoi raksuttaa ja tänä sunnuntaina, kun mietin mitä tekisin, huomasin miettiväni: mitkä kolme mekkoa pitäisin, jos pitäisin vain kolme?  

Valinta oli melko selvä, enkä tietenkään pitänyt vain niitä kolmea, vaan kuten sanoin, noin viisitoista kaksikymmentä (kävin sittenkin laskemassa) +3, jotka lupasin eräälle ystävälleni.

Aika hillitön määrä, edelleen.  Mekkoja loppuiäksi, sikäli kuin vartalo pysyy jonkinlaisissa mitoissa (ja itse asiassa pari on käyttökelpoisia, vaikka ei pysyisikään).

Huomaan muutenkin erään asian.  Minä kirjoitan tätä blogia paikasta, jossa aloittelen minimalismia.  Moni aihepiirin bloginpitäjä on vihkiytynyt aatteeseen (!) jo vuosia sitten.

Ehkä mulla on vielä toivoa.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Ihan itte tein

Yhtäkkiä tänä aamuna tein sen, tai osan siitä. 

Ilmeisesti minun karsimistapani on yllätyshyökkäys (ennen kun vaatteet pääsevät karkuun) muutaman kerran vuodessa.  Olin armoton, tälläkin kertaa.  Haluan yksinkertaisesti lisää tilaa hengittää ja toimivuutta.  Ulos taisi lähteä seitsemän toppia, kaksi pitkähihaista paitaa ja pari svetaria. 

Niin moni minimalisti sanoo, ettei ole kaivannut poistamiaan vaatteita. Minä huomaan kärsiväni irrationaalisesta kauhusta, ettei minulla ole mitään päällepantavaa, jos annan mennä.

Tosiasiassa muistan varsin hämärästi edellisten armottomuuspuuskieni uhrit. 

Tänään ongelmallisinta oli, että totesin haluavani kantaa ulos myös monia itse tekemiäni mekkoja. Kaksi palautin vielä kaappiin, yhden odottelemaan mahdollista myyntiä.  Haluan näistä eroon siksi, että käytän niitä lähinnä huonosta omastatunnosta. Että kun on kerran tullut tällainenkin omin käsin tehtyä, pitäisihän sitä käyttää. Mutta entä jos tuntuu, että nykyisin tavoittelemaani tyyliin nämä luomukset eivät yksinkertaisesti enää istu? Kun on täydellisempiäkin, mieluisampia, ja itse asiassa ompelukaapissa odottaa vielä jokunen projekti jotka tuntuisivat olevan enemmän sitä omaa tyyliä,  mutta jo olemassaolevien mekkojen paljouden takia niitä ei ole tullut tehtyä valmiiksi asti.

Tunnesiteeni itse tekemiini vaatteisiin on lämmin - onnittelen itseäni designista, nähdystä vaivasta, lopputuloksen kauneudesta, mutta entä, kun osa niistä silti ei vain tunnu omalta, ainakaan enää. Ja toisaalta pois myyminenkin tuntuu vähän ongelmalliselta: huolettaa, josko vaatteet kuitenkin ovat liian omalaatuisia ja itselle laadittuja, niin, ettei niistä saa vaivan arvoista hintaa. Jos joku suostuu maksamaan mun tunteja vääntämästä mekosta vain pari euroa, se tavallaan tuntuu pahemmalta, kuin jos sen laittaa vain keräyslaatikkoon ja voi kuvitella koltun kirpparilta löytävän ihmisen ilahtuvan.

torstai 9. lokakuuta 2014

Minipuvusto ja muodollinen menneisyys

Olen linkannut useamman kerran jo Oma Koti Valkoinen -blogin minipuvustoon.  Nyt syy on muotoutunut päässäni.  Miian postaus on kompakti ja selkeä, kuvat tekevät koko asiasta tosi selkeästi tajuttavan ja konkreettisen.  Miian perheen karsimisesta on muuten Tavararemontissa.

Pidän minipuvuston konseptista, koska fanitan hyvää designia, ja minipuvusto on arjen designia parhaimmillaan.  En ole itse vieläkään päässyt kunnolliseen karsimiseen - aina kun avaan kaapin sitä varten, typerryn, koska minulla mitä ilmeisimmin sitten vain on hassuja tunnesiteitä vaatteisiin.  (Eilen kuitenkin heitin lopulta kirpparipussiin kasan koruja ja yhdet aurinkolasit.  Ne olivat yksinkertaisesti vain turha tilasyöppö aiheuttamassa kaaosta eräässä laatikoistani.)

Miian puvusto on yksi esimerkki.  Toinen on Bea Johnsonin vaatekaappi, joka Garbologyssa on selitetty vielä hiukan tarkemmin kuin tuossa linkissä.

Bealla on:
7 paitaa
2 hametta
shortsit
3 housut
3 neulepaitaa
3 mekkoa
6 paria kenkiä (sisältää tohvelit)

Täällä meillä vuodenajan vaihtelut tietysti tarkoittavat, että päällysvaatteita pitää olla enemmän.  On myös mahdollista, että urheilu- tai ulkoiluvaatteita ei ole mainittu tässä ollenkaan, eikä myöskään esim. sitä, ovatko paidat lyhyt- vai pitkähihaisia.  Lista ei sisällä myöskään yöpukuja ja sen sellaisia.

Pukeutumisohjeistus, joka huvittaa ja liikuttaa minua eniten, löytyy kuitenkin Hyvän käytöksen kirjasta vuodelta 1954, oppaasta, joka on ollut aarteeni siitä asti, kun käytin sitä erään kirjoitelman lähdeteoksena muutamia vuosia sitten.  Oppaan luku pukeutumisesta kertoo mm. tällaisia asioita:

"Vanha hyvä sääntö sanoo: Asu (sic!) yli varojesi, syö varojesi mukaan ja pukeudu alle varojesi.  Pukeutumisen perusohje on se, ettei puvun pidä kiinnittää huomiota siinä määrin, että ihminen unohtuu.  Sivistynyt ihminen pukeutuu huomiota herättämättömästi. -- Hieno nainen ei aamupäivisin palvelusväen kanssa askarrellessaan esiinny silkkihepenissä.  Hänellä on yllään yksinkertainen arkipusero ja hame sekä siististi silitetty työtakki.  Myöskin työläisnaisella on varaa pukeutua sillä tavoin.  Mutta kuinka onkaan!  Epäsiistiä silkkipukua pidetään usein hienompana."

"Puvun on siis sovelluttava tilaisuuden, ympäristön ja ajan vaatimuksiin.  Juhlatilaisuudet, vierailut, työ, reippailut, matkat, koti - kaikki vaativat omat pukimensa.  Mutta että pukuja ei silti tarviste olla varsin monta, sen osoittaa seuraava vaatevarasto, jolla hyvinpukeutuva kaupunkilaisnainen erinomaisesti tulee toimeen:

1. Hillitynvärinen, hyvästä kankaasta tehty kävely- tai jakkupuku, jonka kanssa käytetään erilaisia puseroita.  Puku sopii sekä virastoon että (hienomman puseron kanssa käytettynä) aamupäivävierailuille tai vastaaviin aamupäivätilaisuuksiin.  Kotiaskareita tehtäessä käytetään pumpulipuseroa ja vanhaa hametta ja asun ylle otetaan esiliina tai työtakki.

2. Vierailupuku iltapäivätilaisuuksiin, teattereihin jne.  Kangas kernaimmin hienoa villaa.

3. Iltapuku, mieluimmin kaksiosainen.  Herrojen käyttäessä smokingia naiset käyttävät pitkähihaista yläosaa pitkän hameen kera, herrojen frakkia taas vastaa hihaton tai lyhythihainen, koristeellisempi yläosa saman pitkän hameen kera.

4. Ulkoiluasu: paksu hame tai hiihtohousut, villapusero ja tuulitakki."

Tässäkään ei ollut mukana ulkovaatteita.

Tämän tarkoitus on hiukan valaista, että riittävä puvusto on kuudessakymmenessä vuodessa aika tavalla muuttunut, kuten elämänpiirimmekin.  Harva meistä totisesti enää tänä päivänä "askartelee aamuisin palvelusväkensä kanssa", saati käyttää kotitakkia (minulla on muuten hyvä kokoelma vanhoja essuja ja kotitakkeja, ja muutenkin voisin käytännössä pukeutua tämän ohjeen mukaisesti, jos haluaisin. Tosin "puseroni" ovat pääosin hihattomia tai lyhythihaisia, tai trikoota, mitä ne tuohon aikaan eivät tavanneet useinkaan olla.)

Totuushan on, että 50-luvun Suomi on ollut hyvin köyhä.  Olen kuullut aikalaisilta, kuinka vaatteet käytettiin todellakin loppuun, eli niitä puseroita ei ollut kovin montaa.  Haasteita on tarjonnut se, että ajan hengen mukaan "jos kaulus, kalvosimet tai muut vaaleat osat ovat vähänkään nuhrautuneet, ei vaatetusta voida pitää moitteettomana."  Jonkinlainen versio minimalismista ei useimmille ollut mikään valinta, vaan välttämättömyys.

Pukeutuminen on ollut myös koko lailla muodollisempaa.  Numeroituja ohjeita seuraa kappale, jossa kerrotaan, että "Miehet tarvitsevat vstaavasti arkipuvun, tumman puvun, smokingin, frakin ja urheiluasun.  Tumma puku vastaa myös aamupäivä-vierailupukua ja usein smokingiakin."

Miehiltä, jotka eivät edusta jatkuvasti, tuskin löytyy nykyisin frakkia.  Tosiaan - voipa olla, että nykymies kulkee halki elämänsä pukeutumatta kertaakaan frakkiin.  Samoin smokki (smoking) yleensä taidetaan vuokrata näinä päivinä.  Pukuakin kyllä vielä bisnesmaailmassa käytetään päivittäin, mutta siihen sonnustautuminen ei nykyisin monillekaan miehille ole mitään arkipäivää, vaan liittyy lähinnä juhlatilaisuuksiin.

Huh miten hauskaa onkaan puku- ja tapahistoria.  "Yksinkertainen, mutta huoliteltu pukeutuminen herättää arvonantoa ja mieltymystä.  Hieno nainen ei käytä rihkamaa eikä koruja arkiasunsa kanssa.  Yksi tai kaksi sormusta, vaatimaton rannerengas korkeintaan.  Korvarenkaat, helminauhat ja jalokivet säästetään muita tilaisuuksia varten."  Ettäs tiedätte ennen kuin yritätte mitään tällaista.







keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kosmetiikasta ym.

Eilisen Hesarissa on aukeaman kokoinen juttu kosmetiikasta.  Se on aika hurjaa luettavaa. Poimintoja: "Liioittelua ja mielikuvia ei tarvitse perustella.  Sampoomainos saa luvata silkinpehmeät hiukset ja voidemainos täydellisen ihon.  Tarkat väittämät pitää perustella.  Jos voide lupaa ryppyjen vähenevän, siitä pitää olla tutkimukseen perustuva näyttö."  

Tämän voi kiertää esimerkiksi samaan tapaan, kuin jutun kuvituksessa olevassa purkissa: "86% koki juonteiden vähenevän".   Tällaisessa tapauksessa kuluttajien kokemuksia on tutkittu, mutta todellisia vaikutuksia ei.  

Lisää pöyristyttävää settiä: "Hypoallergeenisesta tuotteesta on poistettlu yleisesti allergisoivia aineita.  EU ei ole tarkentanut mitä aineita purkissa ei saa olla." - Eli allergikon täytyy edelleen syynätä ainesosalista tarkasti, koska käytännössä hypoallergeenisessakin tuotteessa voi olla mitä tahansa.

Ensimmäisen kappaleen kanssa ratkiriemukkaassa ristiriidassa on tämä: "Mainonnan pitää olla rehellistä -- Kuluttajaa ei saa johtaa harhaan. -- Mainos ei saa antaa väärää kuvaa tuotteesta."  Ja kuitenkin: "--irtoripsiä saa käyttää ripsivärimainoksissa, jos pystyy todistamaan, että ripsivärillä saa vastaavat tulokset.  Sama logiikka pätee muihin mainoksiin: mallilla saa olla valkaistut hampaat hammastahnamainoksessa ja hiuslisäkkeitä sampoomainoksessa, jos mainostetulla aineella saa vastaavat tulokset."  

Mutta kuka on koskaan saanut ripsarilla irtoripsiä vastaavat räpsyttimet, shampoolla hiuslisäkkeiden veroista runsautta harjaansa, tahi valkaisevalla hammastahnalla mainosten värimäärittelyllä lähes valoa hohtavan valkeiksi käsitellyt rouskuttimet?  Ei kukaan.  Kukaan ei myöskään kysele firmoilta näitä todisteita.  Katsoopa vain mainosta ja koettaa harjata mustalla möhnällä ripsensä "teleskooppiselle tasolle", Penelope Cruzin liioitellun latinoaksentin houkuttelemana.  

(Sivuhuomio: en oikein pidä irtoripsistä.  Minua häiritsee se, miten ne voi huomata akryyliksi yhdeltä katsomalta.  Samaan tapaan kuin silikonirinnat näyttävät silareilta.  Tämä luultavasti tosin siksi, että ihmiset taitavat usein innostua laittamaan liian isot, kun kerran alkavat laittaa, vaikka kevyempikin kohotus riittäisi paremmin kuin hyvin.  Jos nyt katsoo, että leikkaus on aiheellisempi, kuin itsensä hyväksymiseen ja rakastamiseen tähtäävä henkinen työskentely.)

Joskus tiiraan omia leegojani peilistä ja haikailen mm. lapsena lattiaan kolauttamani, juurihoidetun, himpun keltaisemman vasemman etuhampaani takia jonkinlaista valkaisukäsittelyä.  Mutta katselin tässä päivänä muutamana TV-sarjaa, jossa eräällä pääosanaisista on valkaistut hampaat.  Mistäkö tiedän?  No, eivät ne valkoiset ole, vaan oudon siniset.  Joten olen lakannut haikailemasta kemiallisia käsittelyjä - parempi tämä kellertävä on kuin sinertävä.  Se näyttää jotenkin scifiltä, ei hyvällä tavalla.

Oletteko muuten kuulleet oil pullingista, öljypurskuttelusta?  Kokeilin sitä pari kertaa keväällä, mutta kokemuksena se on niin ällö, että en innostunut.  Itse asiassa pari ekaa kertaa epäonnistuin surkeasti, mua alkoi kuvottaa niin paljon jo minuutin jälkeen (olen vähän sylkikammoinen), että sylkäisin öljyn ulos.  Myös öljyn valinta on tärkeää: kookos- toimii paremmin kuin hamppu-, mutta ällöysefekti vaatii kovaa skarppaamista senkin kanssa.  

Lisäksi minulla on yleensäkin vaikeuksia pitäytyä uusissa rutiineja.  Joten pullaukseni jäivät yhteen viikkoon, enkä päässyt näkemään tuloksia.  (No okei kuvittelin näkeväni jotakin.) ...