Minulla on pahe. Pidän kevyestä viihteestä. Olen katsellut kaksi viimeistä Putousta, ja nykyisin satunnaisesti ahnehdin jonkin verran Tosi-TV:tä. Muutaman kuukauden välein pistäydyn kiinalaiseen ravintolaan, missä luen suurella mielihyvällä iltapäivälehtiä ja Seiskaa. Kuten voimme huomata, olen nykyisin kohtuukäyttäjä. Elämässäni on ollut jaksoja, jolloin kaikkea tätä meni enemmänkin, mutta nykyisin pärjään satunnaisilla annoksilla.
Suhteeni tähän roskaan on ristiriitainen. Toisaalta näissä ohjelmissa ja lehdissä esiintyy ihmisistä puoli, jonka kanssa en ole missään muualla tekemisissä: en seurustele ihmisten kanssa, joiden kaikki pyrkimykset ja elämäntapa pyörii pinnallisten asioiden ympärillä. Toisaalta, koska niin roskalehdissä, kuin Tosi-TV:ssä esiintyvät kuitenkin aidot ihmiset, hömpän ja pinnan takaa väikkyy meitä kaikkia koskettava inhimillinen kärsimys ja toisaalta pyrkimys onnellisuuteen, vaikka pinnallisuus onkin näkyvämpi osa. Katsoin aikanaan mm. Super-Marjo ja tytöt -sarjan kokonaisuudessaan. Koska sarja pyörii eroottisen tanssiryhmän kuvioissa, suurin osa siitä oli bisnestä tämän varsin turhan viihteen ympärillä, treenaamista ja vaatteiden ja suihkukaappien ostelua. Aika iso osa keskittyi myös erilaisten ihmisten toistensa ja itsensä kehumiseen. Ei siis todellakaan mitään aivojumppaa, päinvastoin.
Toisaalta pointti on ehkä juuri se. Aivot voi laittaa lepotilaan ja tuudittautua hetkeksi maailmaan, jossa juuri vakavampia asioita ei ole. Ne pilkahtelevat siellä täällä - Super-Marjo kertoo, miten heidän perheessään vasemmistolaisuus ei vain käy päinsä, Henna taasen, ettei halua lapselleen alkoholistiperhettä, koska on itse sellaisesta taustasta - mutta vähintään yhtä vakavia asioita ovat uusien silikonirintojen noutaminen Tallinnasta tai niiden esittely Seiskassa tai tanssiryhmän uudet jäsenet. Ja kamerat ovat, totta kai, kaikessa mukana.
Tällainen maailma nyt on. Vaikka ihanteeni on käyttää kaikki aika uuden opiskeluun, paitsi äärimmäinen pinnallisuus, on ajalle, jossa elämme, tunnusomaista myös informaatioähky. Joka tuutista pukkaa dataa ja tarinaa niin paljon, että aivot eivät mitenkään kykene käsittelemään kaikkea. Osan siitä täytyy olla triviaa.
Tosiasiassa soisin, että käyttäisin tästäkin ajasta osan joko laadukkaamman viihteen kuluttamiseen, tai siihen, että aivot todella lepäisivät ilman ulkoisia, datapitoisia ärsykkeitä. Liikunta ja meditaatio ovat niitä harrasteita, joiden parissa pitäisi viettää enemmän aikaa ja aivot tosiaan saisivat todellakin olla vain ihan ilman mitään. Informaatiodieetti tekisi ajattelulle hyvää, kun taas kevyt viihde on tosiaankin koukuttavaa.
!!!!!!!
Roskaa on kiva kuluttaa seurassa - osa Seiskanlukukokemuksesta kiinalaisessa muodostuu siitä, että vastapäätä istuu ystävä, jonka kanssa voidaan haukkua journalismin tasoa ja mehustella lukemimme "todella tärkeitä uutisia" ja metatasolla haukkua sitä, että (tällaisia) julkaisu(ja) on ylipäätään olemassa. Minulla on eräs ystävä, joka on täysi räyhämimmi ja HC-maailmanpelastaja, mutta tietää Tuksun elämän käänteet ja vauva.fi-foorumin "tarjonnan" laadun yhtä hyvin kuin minä. Ja toisaalta minulla on myös ystävä, joka kauhistelee joka kerta yhtä paljon sitä, miksi tiedän häistä ja hääohjelmista niin paljon.
Mutta minun ammattini ja elämäntapani on tarinankerronta, ja tarinat tarvitsevat materiaalia. Maailmasta ei voi kertoa totena, jos ei tiedä, millainen se on. Tarinankerronta pelaa aina tunnistettavuudella. Siksi luulen, että vaikka käyttäisin päiväni "hyödyllisen" kirjallisuuden parissa - koska mitä tulee ns. "oikeaan kirjallisuuteen", sitä on aina loputtomasti luettavaksi. Emme koskaan näe päivää, jolloin olemme lukeeneet kaiken maailmassa olevan lukemisen arvoisen. ...mutta jos pelataan tunnistettavuudella, hahmojen uskottavuudella, roska on materiaalia siinä, missä hyväkin kirjallisuus. Joissakin tapauksissa jopa parempaa.
Jos haluaa kertomillaan tarinoilla saavuttaa ihmsiä, ja herättää heissä tunnistamista, ihmiset on tunnettava. Ja ihmisiä on muuallakin kuin laatujournalismin ja korkeakirjallisuuden parissa - hitto, ihmisiä taitaa olla jatkuvasti enemmän viihteellisen journalismin ja roskaviihteen äärellä.
Kaikkea ei voi nähdä ja lukea, mutta kun yrittää, jonkinlainen kirjo on säilytettävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti