tiistai 28. heinäkuuta 2015

Mistä ne bloggarit saa ilmaisia vaatteita?

Bloggarit kuulemma saavat aina ilmaista kamaa. Minäkin olen saanut. Nyt minä paljastan, mistä.

Mitään tekemistähän asialla ei ole blogini kanssa. Vaan kun olen jossakin vaiheessa lupaillut postausta ilmaisista vaatteistani, se tulee tässä.

Olen testaillut jo kohta kaksi kuukautta kesäistä kapselivaatekaappiani (ja se muuten toimii, oikeastaan minulla on siinä liikaakin vaatteita). Kaikkien ilmaisten vaatteideni sisällyttäminen yhteen postaukseen voisi olla melko kova homma, joten keksin tässä vaiheessa, että voisin esitellä nimenomaan tästä kesäkapselista ne vaatteet, jotka ovat päätyneet minulle ilmaiseksi.

Tuntui hassulta hiljattain lukea esimerkiksi tätä postausta vaatteiden hinnoista, kun koko ajan ajattelin vain sitä, kuinka suuri osa omista vaatteistani on ollut ilmaisia. On totta, että olen ostanut myös kallista - tai alunperin kallista, suurin osa on ollut alennuksessa - vaatteita ja asusteita elämäni aikana, ja kestävyys on minulle tärkeämpää, kuin huokea hinta. Mutta pidän aina parempana vaatteiden hankkimista käytettyinä, vain, koska se on mahdollista. Voisin tietysti jossakin vaiheessa tutkia myös uutena saamani vaatteet.

Nyt kuitenkin esittelen tämän kirjoituksen tähdet:


Punaisen ponchon olen ottanut mukaani toissa vuonna Kierrätystehtaan ilmaistorilta. Se on erityisen mahtava viileinä päivinä parvekkeella oleskelemiseen. Siinä on villaa, joten se on lämpöinen. Sen on joku omin käsin tai koneella neulonut, joten mitään lappua, mistä saisi lisää tietoa kuitukoostumuksesta, ei valitettavasti ole. Mutta toisaalta tämä tuntemattoman jonkun vaivannäkö saa minut arvostamaan ponchoa entisestään. Jopa väri lämmittää.

Keltainen paita on niinikään kierrätystehtaalta 2014, samoin turkoosi toppi. Muistelisin ystäväni tuoneen sen mukanaan, ja siitähän se lähti varsin mukavasti minun matkaani. Toppi minulla on säännöllisesti treenikäytössä. Keltaista käytän vähän harvakseltaan, koska se ei korosta vyötäröä... mutta erityisesti tykkään siitä maastonruskeiden housujeni kanssa.

Ratian (Ristomatin, oletan) suunnitteleman musta-valkoisen neulepaidan olen saanut, kun erään kirppistapahtuman päätteeksti tutkin järjestävän tahon kanssa jäljelle jääneitä tavaroita. Alkujaan luultavasti jostakin 80-90-luvulta peräisin oleva paita on yllättävän muodikas taas, esimerkiksi Monki oli talvella täynnä tämänmallisia, ylisuuria, lyhyitä ja leveitä paitoja. En ole mikään muotihirmu,  mutta havaintoja kulloisestakin muodista teen lähes puolihuomaamatta.

Pinkki Jemma -toppi on tapahtumasta, jota olin viime vuonna järjestämässä. Eräs porukassa puuhaava toi paikalle toppeja taloyhtiönsä kierrätyshuoneesta. Teksti jää itse asiassa rintojeni alle, mutta toppi on samaa pitkää ja napakkaa mallia, kuin ylläoleva turkoosi, ja siksi sopii treenaamiseen loistavasti, vaikka siinä on pari tahraakin. Liikuntavaatteessa kun sillä ei ole minulle niin väliä.

Raidallinen saksilla tuunattu Marimekko-paita on samalta ystävältä, kuin turkoosi toppi, samoin molemmat rintsikat ja ruskea neulehame. Rintsikoiden imetysominaisuus ei ole minua juurikaan hyödyttänyt, mutta koska poveni koko on melko haasteellinen, sopivien löytyessä kelpaa vaikka imetysliivit, varsinkin ilmaiseksi. Lisäksi kaarituettomuudesta plussaa.

Toiselta ystävältä olen saanut valkoisen mekon ja harmaat farkut. Niskan taakse sidottavan mallinsa takia se ei henkarilla kuvattuna oikein pääse oikeuksiinsa, mutta on yksi suosikkivaatteistani. Jos kuvassa erottuu vähän tahroja, sori. Se on juuri ollut käytössä. Farkut ovat makeat, mutta nykyään käytän yleensäkään kovin tiukkoja vaatteita harvoin, varsinkaan kesällä, joten ne ovat olleet kapselissa koko kesän turhaan, ilman käyttöä.

Alunperin valitsin kesäkapseliin paljon vaaleita värejä, joka näin jälkikäteen oli aika turhaa - tämä kesähän ei ole ollut missään vaiheessa niin kuuma, että vaatteiden värillä olisi ollut merkitystä. Mikä antikliimaksi.

Mitä tulee ystäviltä saatuihin vaatteisiin... tosiaan, ei ole välttämättä tarpeen järjestää erityisiä vaatteidenvaihtoiltamia, vaikka ne ovat tietysti usein mukavia tapahtumia. Sen sijaan suosittelen kaikille tavaksi sitä, että ennen kuin rahtaa vaatteet kierrätykseen, säilyttelee niitä nurkissa sen aikaa, että kaveri jos parikin kerkiää katsoa ne läpi. Itse tiedotin Facebookissa huhtikuussa, että täällä olisi otettavaa - ja neljä muovikassillista kierrätyslaatikkoon menevää supistui yhteen. Sama tietysti toimii toisinkin päin. Yllämainittujen ystävien luota olen lukemattomia kertoja lähtenyt kassissa kasa minulle uusia vaatteita. Ja kun toinen ystävistä on tehnyt ostoksia paljon ulkomailla, on aika kivaa, että vaatteet ovat sellaisia, joita ei edes Suomesta saisi.

Mielestäni tässä kokoelmassa hauskaa on se, että ne mukanaan voisi tehdä noin viikon matkan, jos pakkaisi reppuun lisäksi pikkuhousuja, sukkia ja ehkä parit sukkahousut. Eli ilmaiseksi voi saada jopa ikään kuin riittävän vaatevaraston.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Muovia, kasseja ja muovikasseja

HS Kaupunki kertoo, että muovipakkausten kierrätys alkaa Helsingin seudulla. Nyt peukut pystyyn, että keräyspiste löytyisi myös minun lähistöltäni. Pieni taloyhtiömme kerää vain bio-, seka- ja paperijätettä. Sadan metrin päässä kodistani on kierrätyspisteiden Cadillac: on vaate- ja tavarakeräys, kartonki, lasi, metalli sekä jopa muovipussit. Toivottavasti - ja luultavasti, pistettä yllä pitää HSY - muovinkeräysastia ilmaantuu joukkoon tammikuussa. Taannoin HSY tyhjensi kartongit pisteeltä aivan liian harvoin - ihmiset joutuivat jättämään osan kartonkijätteestään keräysastioiden eteen sateen ja tuulen armoille.

Mutta mitä ne vastarakennetut voimalat nyt sitten enää polttavat? Luultavasti kaikkien niiden jätteitä, jotka eivät kierrätä, koska jutun mukaan

Muovien kierrätyksen "pakollisuus" koskee pakkausten valmistajia. Suomessa muovinvalmistajat ovat perustaneet Uusiomuovi-nimisen yhtiön tätä varten. Tavallisille kaupunkilaisille kierrätys on vapaaehtoista eikä sen laiminlyönnistä rangaista.

Itse asiassa juttu on ristiriitainen, koska se alkaa lauseella: Pian kotona syntyvää puhdasta muovijätettä ei saa heittää sekajätteeseen. Teoriassa edelleen kyllä saa. Päätellen oman taloyhtiöni taajaan täyttyvästä sekajätteestä, josta löytyy silloin tällöin suurempaa ja pienempää kartonkia, muun muassa, monet heittävätkin.

On valtavasti ihmisiä, jotka eivät kierrätä jätteitään, tai tekevät sen puuttellisesti. Esimerkiksi tämä L&T:n mainosjuttu vihjaa, että edes puolet jätteistä ei pääse kierrätykseen, vaikka saman jutun mukaan heidän laitoksensa pystyvät hyödyntämään lähes 90% käsiteltävästä jätteestä uusiokäytössä tai energiana.


Myönnän rehellisesti, etten tiedä, mitä ajattelevat ihmiset, jotka eivät kierrätä esimerkiksi kännykkää. Se muuten kannattaa, kertoo ESS:n juttu kahden vuoden takaa. "Mikäli kaikkien maailman kännykänkäyttäjien omistamista viidestä puhelimesta yksikin kierrätettäisiin asianmukaisesti, säästäisi se 240 miljoonaa kiloa raakamateriaaleja."

Eipä silti, muovi onkin meidän kotitalouden lähes ainoa jäte, joka ei ole mennyt kierrätykseen. Lisätyötä tämä tulee teettämään, kun dyykkauksen ryvettämät muovit pitää kaikki pestä, mutta puhtaampi omatunto minulle kyllä kelpaa.

Jutussa ei kerrota, kerätäänkö myös pehmeitä muoveja - sellofaani ja muut sellaiset, joita pakkausjätteessä on paljonkin. Mutta totuus on, että jos nekin saa muovin kierrätykseen laittaa, meillä on kohta jätteetön kotitalous. Hurraa!

Sitten kassiasiaa, HS:n juttu tämäkin: se kertoo "yllättävästä" ongelmasta kotitalouksissa, joissa ei käytetä muovipusseja tavaroiden kuljettamiseen. Vuosikaudet muovipusseja vältelleenä juuri mitään yllättävää en tässä näe. Myös juttua varten haastatellun HSY:n ympäristöasiantuntija Mia Tarvaisen esittämät ajatukset osoittavat, että hän ei itse ainakaan välttele muovipusseja aktiivisesti. "Ei muovipusseja ole järkeä ostaa varta vasten roskapusseiksi, jos on muuten päässyt muovipussien käyttämisestä eroon", Tarvainen sanoo.Hän uskoo, että ongelma ei ole yleinen, koska jostain muovipusseja aina tarttuu mukaan. 

Ei muuten tartu. Jos asiaan on ollenkaan aitoa harrastusta, muovipusseja pystyy tosiaan välttämään sataprosenttisesti. Itse laitan vessan roskikseen roskapussiksi vessapaperipussin, mutta sekajätteelle meillä ei olisi roskapusseja lainkaan - ellemme dyykkaisi rullamuovikasseihin, jotka voimme sitten uudelleenkäyttää roskapusseina. Rullamuovikassi on myös ohuempi, kuin kaupan muovikassi.

Myöskään neuvo hedelmäpussien käytöstä tarkoitukseen ei ole kovin pitkälle pohdittu. Hedelmäpussien tuloa kotiin nimittäin on myös erittäin helppoa vähentää. Meillä niitä otetaan kaupasta mukaan tietoisesti, koska niille on erilaisia käyttötarkoituksia: viimeksi keräsin niihin nokkosta ja mesiangervoa, ylipäätään esimerkiksi potentiaalisesti vuotavat tuotteet on hyvä sulkea hedelmäpussiin (mikäli siinä ei ole reikää), ja puoliso siirtää mm. paperipussissa dyykatut leivät hedelmäpusseihin, joissa ne säilyvät pidempään pehmeinä. Mutta jos hedelmäpusseja ei halua, kestäviä vaihtoehtoja sietää kyllä pitää mukana, irtotuotteet voi punnita ilman pussia ja laittaa suoraan ostoskassiin, ja monet kaupat tarjoavat nykyisin joko biohajoavia muovipusseja tai paperipusseja vaihtoehdoksi hedelmäpussille.

Ja mitä ovat ne "suuret muovipakkaukset", joihin voi kerätä jätteitä? Mainitsemani WC-paperipussi nyt ehkä voi olla sellainen, mutta muuten - no, minä en ainakaan tunnista kuvausta mistään. Tietysti voi olla, että useamman kuin kahden hengen talouksessa ostetaan jotakin suuremmissa muovipakkauksissa. Mitä?

Ainoat ns. "kaupan muovipussit", jotka meille päätyvät, tulevat muiden ihmisten mukana. Joskus joku kyläilee ja tuo kaljansa tai eväänsä muovipussissa, joskus esimerkiksi jomman kumman vanhemmat toimittavat niissä tavaroita. Samalla metodilla minulle on kertynyt ärsyttävä kokoelma lahjapaperia ja lahjapusseja. En varmaankaan tule ikinä itse antamaan lahjoja, jotka eivät mahdu niihin pakkauksiin, jotka minulla jo on.


Kestokassista täytyy kuitenkin mainita usein unohtuva seikka. Jotta puuvillakassin hiili- ja vesijalanjälki tulee kuitatuksi, sen täytyy tosiaan päästä käyttöön, ja sen pitäisi tehdä 324 kauppareissua, jotta sen viemät valmistusresurssit tulisivat oikeutetuiksi suhteessa kierrätysmuovikassiin. Muovikassin ongelma on tietenkin se, ettei sitä noin montaa kertaa voi käyttää. Muovi on lisäksi periaatteessa ikuista - paitsi että ei ole. Nyt, kun jätettä poltetaan energiaksi ja/tai muovien keräystä tehostetaan, ei muovin käyttökään enää ole niin ongelmallista. Tässä vielä hiukan kassivertailua.

Sain hiljattain ilmaiseksi mainitunlaisen, kierrätystä materiaalista tehdyn, tekokuituisen kestokassin. Ongelmana on vain, että jo noin viidenkymmenen käyttökerran jälkeen se on kulunut nyppyiseksi ja aika pahan näköiseksi. Se kyllä kävi jo reissussakin rähjääntymässä, kun pakkasin siihen makuupussini Euroopan-matkalla.

Nyt täytyykin skarpata ja tarkastaa, tehdäänkö meidän käyttämämme rullamuovipussit kierrätystä muovista.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Soijabolognese

Olen viime aikoina altistunut ns. vegaanipropagandalle. En siis tarkoita, että kukaan ihminen olisi varsinaisesti koettanut käännyttää minua tai saada minua muuttamaan ruokavaliotani. Pikemminkin olen itse tehnyt sitä, tai "saada muuttamaan" on ehkä vähän voimakas ilmaus. Ennemminkin olen alkanut kokea kasvavaa vastenmielisyyttä eläinkunnan tuotteiden käyttämistä kohtaan. Eivät ne pahalta maistu, mutta eko-omaatuntoa kolkuttaa.

Yhtään ei helpota ruoantuotannon tilastotiedon lukeminen (olen tarttunut uudelleen Nälkä ja yltäkylläisyys -kirjaan, joka jäi viime kesänä kesken) tai sen varsinaisen ns. vegaanipropagandan kohtaaminen. Tuntuu, että kaikki alkoi siitä, että valmistin eräisiin juhliin eräälle toiselle keliaakikolle, joka on myös vegaani, meille sopivaa tarjottavaa. Vegaaniset vaihtoehdot alkoivatkin näyttää runsailta ja helpoilta.

Mikäs tuossa, vaan ärsyttäväähän se on, kun omatunto kolkuttaa joka kerran, kun rikkoo kananmunan, ja kukkotipujen surkea kohtalo tulee heti mieleen. Toisaalta, niin taloudellisista, (maito on halvempaa kuin kasvimaito) sosiaalisista (ruokatalous hoidetaan yhdessä puolison kanssa, jota en halua alkaa propagoida näillä jutuilla, kun ne ahdistavat mua itseänikin) kuin käytännöllisistä (juusto) syistä.

Siinä mielessä tämä nyt ei ole ollenkaan huono juttu, että idealistista totaalivegaaniutta tärkeämpää olisikin, että eläintuotteiden kokonaiskulutus pysyisi pienenä, koska teoriassa kysynnän ivähentyminen vähentää myös tarjontaa. Eli jos siis alan korvata kokonaiskulutuksestani suuremman osan vegaanisella ravinnolla, siitä on joka tapauksessa enemmän hyötyä, kuin vaikkapa kuin vaikka yksittäisen viikon tai kuukauden vegaanitempauksesta.

Kaiken tämän ämpyilyn kunniaksi päätin nyt kuitenkin julkaista pienen perheemme ns. perusruoan, eli vegaanisen soijabologneseni, ohjeen. Kun dyykki ei anna lihaa, meillä turvaudutaan tähän usein. Itse syön tätä gluteenittoman, puoliso tietenkin tavallisen, pastan kanssa. Menee myös riisin tai perunoiden kaverina.

Soijabolognese

3 rkl mantelijauhoa
oliiviöljyä
sipuli
valkosipulinkynsi
tölkki tomaattimurskaa
1,5 dl soijarouhetta
srirachaa tai chilijauhetta oman maun mukaan
1 tl sokeria
monta reilua rouhausta mustapippuria myllystä
1 tl kaakaojauhetta
1 tl omenaviinietikkaa tai balsamicoa
kohtuullinen määrä herbs de provencea, timjamia, basilikaa ja/tai oreganoa, ainakin kahta näistä
1-2tl suolaa

Paahda ensin mantelijauho. Lämmitä pannu ilman öljyä, laita mantelijauho siihen, varo, ettei se pala. Heti kun alkaa tuoksua, laske lämpöä. Kun nyt saa vähän väriä, siirtele vähän pannulla ja laita sitten sivuun lautaselle.

Pilko sipuli ja siivuta valkosipulinkynsi. Kuullota sipulia pannulla, kun se on kuultavaa, lisää valkosipuli ja tomaattimurska. Lisää myös soijarouhe ja tilkka vettä, niin että koostumus on sopiva ja rouhe turpoaa. Vettä voi lisäillä tarvittaessa. Kastike on parempaa, jos ei ole kovin vetistä, eli mieluummin vähitellen.

Heittele kaikki mausteet, etikka ja kaakaojauhe pannulle, anna porista n. 15 min, vahdi, että vesi riittää. Lisää mantelijauhe ja tarvittaessa vettä. Laita pasta kiehumaan, anna kastikkeen kuplia hiljaisella lämmöllä vielä kastikkeen tekeytymisen ajan.

Kaikki maustemäärät ovat arvioita, teen tämän aina silmämääräisesti. Kaakaojauheen ja sokerin pointti on vahvistaa tomaatin aromia, käytän niitä aina tomaattiruoissa. Samoin etikka on ns. luonnollinen arominvahvenne.

Tähän voi lisätä vaikka mitä, esimerkiksi paprikaa, porkkanaa tai pinaattia. Sitä voi käyttää lasagnen "jauhelihakastikkeena". Annoksen voi syödä myös klassisesti parmesaanin kanssa, laittaa sekaan kermaa tai kasvikermaa, tai mitä tahansa juustoa - silloin mantelijauhon voi jättää pois. Mantelijauho on kyllä olennainen ja tosi herkullinen lisä, vaikka kokkailen samaa kastiketta joskus kokonaan ilmankin. Samoilla mausteilla maustan myös tomaattisen linssikeiton, johon joskus lisään joskus myös juustokuminaa, jauhettua korianteria ja/tai sarviapilaa intialaisemman tatsin aikaansaamiseksi. Silloin noista yrteistä voi käyttää vain basilikaa. Käytännössä nämä mausteet toimivat mille tahansa tomaattipohjaiselle ruoalle. Kokeilemalla löytyvät itseä miellyttävät määrät.

Toivottavasti maistuu!

Kesähommia

Kesäsäät ovat olleet pettymys. Olen usein kesäisin viettänyt aikaa mm. Alppipuistossa ja Pikkukosken uimarannalla, mutta nyt säät eivät ole houkutelleet ulos ollenkaan samalla tavalla. Vaikka on kaunista ja aurinkoista, kylmyys ei vain tunnu mukavalta.  Edes uimavedet eivät ole lämmenneet. Kävin heittämässä talviturkin vasta nyt, heinäkuun puolessa välissä, eikä kokemus ollut ollenkaan, kuten keskikesän uintireissut yleensä. Kuumuus puuttuu.

Korjautin Kumiluodissa polkupyöräni. Puoliso lainasi sitä ja haukkui jarrut, eikä saanut lukkoa toimimaan. Hyvä esimerkki siitä, miten keho oppii jotain, mitä ei voi selittää. Vaikka yritin, en osannut puhelimessa neuvoa niitä tarkkoja asentoja, joilla lukon saa auki. Jäykkä kapistus. Jarrujen osalta, no, olen ajanut huonojarruisilla vanhoilla mummopyörillä yli kymmenen vuotta, joten jarrujalkani toimii pehmeästi ja houkutellen. On ollut ihanaa pyöräillä paikasta toiseen!

Eilen olin mustikassa. Hidasta hommaa, aloin harkita poimurin hankkimista. Myös nokkosia olen keräillyt vielä nyt kesälläkin. Pienempiäkin löytyy vielä, isommista otan vain latvaosan, jos eivät ole kukkineet vielä. Olen myös niittänyt niitä keruupaikoiltani tarkoituksella, jotta voin palata hakemaan sieltä pieniä vielä tänä kesänä. Tein elämäni ensimmäisen nokkoskeiton. Siitä tuli ihanaa, vaikka ei ollut edes kermaa! Puolisokin tykkäsi.

Parvekepuutarhani kukoistaa, joskaan silkki- tai samettikukat eivät ole tehnyt yhtään kukkaa, eikä ruukkutomaatti myöskään. Toivottavasti niitä kuitenkin tulee! Kaikki lehtinä syötävät voivat hyvin, ja päivittäin napsin sieltä jotakin vihreää lautaselleni tai smoothieen. Vesikrassia, pinaattia, salaatteja...

Parvekkeella kuivuu myös sanomalehtien päällä mesiangervoa, "luonnon omaa aspiriinia." Tosin en ole saanut sitä koskaan toimimaan kivunlievityksessä, mutta maku on ihan hyvä, yksi kofeiiniton teevaihtoehto lisää kaappiin.

Alkukesästä/loppukeväästä teimme aivan mahtavan löydön. Olimme jo hyvän aikaa sadatelleet valurautapannujen monen kympin hintaa. Pohdimme, että pitää löytää käytetty jostakin, nehän ovat käytännössä oikealla käsittelyllä ikuisia. Lyhytikäiset pinnoitetut pannut ärsyttävät.

No, satuimmepa kohtaamaan ihan muuta dyykattavaa etsiessämme roskalavan, jolla oli valurautapannuja ihan kaksin kappalein. Eilen rasvapoltin ne oliiviöljyllä. Tuon linkin löysin sattumalta jo hyvinkin tutun Jennin Arkijärjen linkistä, kiitosta vain! Opettelen vielä valurautapannun käyttöä, mutta uskon jo parilla testipaistolla, että meistä tulee vielä hyviä ystäviä. Ja sanon vielä uudelleen, etten voi uskoa onneani. Löytää nyt upeita valurautapannuja roskiksesta juuri, kun sellaista on kaivannut! En uskoisi todeksi, ellen olisi sitä itse kokenut! Samoin kävi muuten muffinssivuoan kanssa. Olin harkinnut sellaisen ostoa, ja löysin mokoman syntymäpäiväni aattona läheisen kierrätyspisteen luota, mistä muutenkin olen löytänyt mitä ihmeellisintä tavaraa.

Alan pian uskoa manifestaatioon. Mutta miksi se toimii aina parhaiten tällaisissa pienen pienissä asioissa?!

torstai 2. heinäkuuta 2015

Äärimmäiset olosuhteet

Luin kesäkirjana dekkaria, jonka päähenkilö menetti muistinsa viimeisten parin viikon ajalta.. Hän joutuu kertomuksessa tilanteeseen, jossa käytännössä ei omista kuin "paidan päällään", kuten sanonta kuuluu - koska ei muista, minne on tavaransa vienyt. Huomasin, että ajatus oli jotenkin puhdistava: voida aloittaa alusta, ilman tavaroiden taakkaa.

Tällainen fantasiointi tietysti liittyy siihen, että kun hankalaa tilannetta tarkastelee arkipäivän pikkuasioiden keskeltä, näyttää, että onnettomuuden tullessa ihminen keskittyy ennen kaikkea olennaiseen.

Samanlaiseen tilanteeseen voisi joutua tulipalon tai tulvan myötä. Tällaiset katastrofit eivät todellisuudessa varmastikaan ole kovin puhdistavia kokemuksia. Stressi siitä, miten saa asiansa kuntoon, on todennäköisesti monessa tilanteessa niin valtava, että se ylittää uudelleen aloittamisen ilot, jos sellaisia on. Luultavasti uudesta alusta on mahdollista iloitakin - kunhan pääsee turvaan ja jotakin toivoa alkaa olla. Olen joskus lukenut tulipalotilanteesta, jossa mm. muiden ihmisten ystävällisyys ja se, miten nopeasti kaiken saikin järjestettyä kohtuullisen mukavasti, yllätti kovia kokeneen iloisesti ja sai kokemaan syvempää kiitollisuutta, kuin elämässä koskaan ennen sitä. Tällaisia tuntemuksia voi lukea muistakin selviytymistarinoista.

Toinen tätä muistuttava fantasia on ajatus pakotetusta askeesista. Rosa Meriläisen kolumnissa jo otsikko on naseva: Kuuluuko sinunkin lepofantasiaasi vankila tai sairaala? Itse kolumni tosin käsittelee kiireisen ihmisen arkea, josta en itse kärsi... mutta myönnän, että ko. paikkojen askeesi on joskus pyörinyt minunkin ajatuksissani. Jos olisi pakko elää askeettisesti, miten paljon voisikaan kehittyä! Siitä huolimatta en myönnä juurikaan nauttivani vuodepotilaana olosta. Kyllähän flunssassa nyt lukee, mutta ei mitään aivoja rassavaa. Eli sairaalaan liittyy se kaikki sairaana oleminen. Vankila taasen... no, jos Orange is the new black ja Oz mitään ovat opettaneet, ei vankilassa ainakaan rauhallista ole. Enkä usko, että Suomen sellit, jos elämä siellä nyt olisikin vähemmän dramaattista, olisivat sen inspiroivampi ympäristö.

Ei, kyllä rauhallinen ympäristö kannattaa luoda elämään, jossa muutenkin on kaikki hyvin. Arkielämän stressaamista ja sen vaikutuksia voi vähentää itse. Meditaatio puhdistaa mieltä ja auttaa kohtaamaan stressaavia tilanteita ja päästämään irti. Ruoan, viihteen ja tavaran säännöstely riittävälle tasolle liiallisen sijaan auttaa löytämään olennaisia merkityksiä. Huolimatta siitä, että elämme potentiaalisen yltäkylläisyyden keskellä, voi ihminen luoda oman luostaritunnelmansa (siinäpä kolmas esimerkki askeettisesta ympäristöstä). Helppoa se ei ole, koska nykymaailmassa kaikesta on jatkuvasti ylitarjontaa.

Lisäksi olen viime aikoina fantasioinut erilaisista minikodeista. Meillä on edelleen liikaa niin kirjoja, kuin vaatteitakin, jotta ne todella mahtuisivat esimerkiksi bussiin, mutta ei se mitään. Oman kapseliprojektini myötä uskon, että vaatteeni tulevat edelleen vähenemään - niiden kokoaminen kapselikokoelmiksi oikeastaan näyttää itse kunkin vaatteen täyden potentiaalin. Minulla ei enää ole karsimisen suhteen kiire, niin paljon väljyyttä ja uusia ideoita olen jo saanut aikaan. Niin Brooke McAlaryn kuin muidenkin minimalistien blogeista olen kuullut moneen kertaan, että karsimisprosessi kaikkiaan kesti vuosikausia. Minä olen tehnyt tätä vasta vuoden.

Hiljaa hyvä tulee.